tiistai 17. syyskuuta 2013

Hääpostaus part 2!

Pyhäranta


H - No niin! Tässä postauksessa oli alunperin ajatuksena esitellä häämobiili ja hieman potrettikuvia. Myönnän heti alkuun, etten tuosta aiheesta kamalan paljon tekstiä saisi aikaseksi, joten kertoilen teille vähän fiiliksiä ajasta ennen H(!)-hetkeä.

Potrettikuvia otettiin kirkon lähistöllä, lehdoissa ja merenrannalla.


Oli perjantaipäivä. Hektinen on liian kevyt sana kuvaamaan tuota päivää. Valmistelimme juhlapaikkaa aina aamusta iltamyöhään. Käytännössä katsoen juoksin toteuttamassa A:n, kaason ja muiden juhlapaikan koristelijoiden antamia tehtäviä, suorittaen samalla läjäpäin omia suunnitelmiani. Soittelin selvittääkseni asioita ja vastailin puheluihin taukomatta. Aivoni käsittelivät dataa semmoisella suorituskyvyllä, etten tiennyt sitä edes mahdolliseksi.



Läpi käytyäni tämän, voitte varmaan kuvitella miten vaikea oli rauhoittua päivän päätteeksi. Ilta meni vielä suht rauhallisesti. Söin, juttelin kaukaa häihimme tulleiden sukulaisten kanssa, siistin partani ja kävin suihkussa. Kellon lähestyessä puoltayötä päätin painua nukkumaan ja uupuneen sammuin melkein samantien. Havahduin kuitenkin jo puolen tunnin päästä siitä, jonka jälkeen alkoi aamuun asti kestänyt sekava valveunien sekamelska. Hektisyys oli jäänyt pahasti päälle ja jatkoin unissanikin juhlapaikan järjestelemistä. Todellisuuden hahmottaminen oli kohtalaisen vaikeaa ottaessani vastaan komentoja unimaailman sukulaisiltani.

A:n upeassa kimpussa oleva daalia on murusen itse kasvattama. 


Lauantaiaamu valkeni. Olin väsynyt ja tajuttoman jännityksen vallassa. Kävelin varmaan puolimaratoonin verran lapsuuteni kotikylässä, koska paikoillaan pysyminen tuntui ajatuksena kovin tuskaiselta. Ja kuten jännityksellä on tapana, se kasvoi tasaisen nousujohdanteisesti aina alttarille asti. 

Menopelinä oli 70-luvun vaihteesta oleva upea Mustang!


Tiedä sitten mikä siinä kirkossa jännitti niin paljon. Olin päättänyt ottaa homman tyynesti, mutta eipä siitä mitään tullutkaan. Kaikki meni kuitenkin hienosti, pieniä hauskoja mokia lukuunottamatta. Toisaalta tupla-suutelut aiheuttivat sen verran hilpeyttä juhlaväessä, että siitä kasvoi varsin hauska muisto myös meille. :)

Hääpostaukset jatkuvat, kunhan saamme kuvaajaltamme kuvia myös juhlista. ;)

6 kommenttia:

  1. Upeita kuvia, ja mukava kun on niitä on nuin paljon erilaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Kuvaaja teki hienoa työtä. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kyllä se mut autoon sai flirttailtua. :D

      Poista
  3. Jee hääpostauksia. <3 Komea hääpari olette kyllä sitä ei käy kieltäminen varmana keltään. Ja auto on kanssa aika törkeen hieno (tv. entinen autohifistelijä)! Tajusin itse vasta NYT nuo sun kampauksen. KYllä vaimolla kelpasi. ;) A on kyllä niin kaunis että kelpaa se sullakin. <3________<3

    Toivottavasti otite jonkun ankkurilla ratsastamis kuvan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei! A oli kyllä komea ja minä kaunis, sitä ei käy kieltämään. Oltiin tosi tyytyväisiä tuohon kärryyn, facebook osoitti jälleen kerran hyödyllisyytensä etsimisvaiheessa. :D Mun tukasta meinas tulla kaaos, kun se oli alunperin kalanruotoletillä ihan alas asti, mutta alkoi pahasti hajoamaan ennen H-hetkeä. Istuskelin sitten silmät kiinni juhlapaikalla, kun A tuli korjaamaan sitä hääpuvussaan. :D

      Ei muuten ratsastettu ankkurilla :S

      Poista

On mahtavaa saada kommentti, kysymys taikka palaute. Anna palaa! :)