Toinen isänpäiväni

H - Isänpäivä on kasvanut uuteen merkitykseen elämässäni. Lapsuudessani tein isälle kortin, jonka sitten annoin hänelle halauksen kera ja siinä se sitten aika pitkälti olikin. Isänpäivä oli meillä enemmänkin 'hetki', eikä päivä.

Nyt isänpäiväni on jakautunut kahtia tuoden sekä suurta iloa, että syvää kaipausta. Huomenna isäni poismenosta on kulunut jo vuosi. Joskus muistellessani isääni, saatan rakentaa mieleeni niin tarkat muistot hänen olemuksestaan ja ulkonäöstään, että on vaikea uskoa hänen olevan edes poissa. Tekisi vain mieli tarttua puhelimeen ja soittaa hänelle. 

Onneksi  meillä on pieni Alarik, sillä hänen kanssaan ikäväkin pääsee unohtumaan.

Isänpäivä part 2

Heräsin möömöläisen mölinään noin klo 05:20. Ei armoa edes isänpäivänä. A oli luvannut nousta pojan kanssa ja aamiaistarjoilustakin oli ollut puhetta, mutta toisin kävi tällä kertaa. Olimme edellisenä iltana juhlimassa anopin pyöreitä, ja itse lähdin pojan kanssa pippaloista jo illalla aikaisemmin kotiin. Hieman myöhemmin kotiutunut vaimoni oli aikas väsynyt Alarikin herätessä kukonlaulun aikaan, joten nousin aavistuksen harmistuneena ylös. 

Minun vaimoni on surkea aamuihminen, joten päätin antaa asian olla. Kyseessä oli kuitenkin hänen äitinsä juhlat. Erehdyin katsomaan vessan peiliin hoitaessani Alarikin aamupesut, ja näky oli järkyttävä. (Yhdeksänpäivän movemberit + 5 tunnin yöunet + vielä huonommin nukutut yöt viikolla = järkyttävä.) Koska olimme pojan kanssa molemmat aika pöppöröisen näköisiä, päätimme löhötä sohvalla Nalle Puhia katsellessa, kunnes jaksaisimme keittää puurot ja kaffenplöröt. Tässä vaiheessa vasta aloin oikeasti pohtimaan tuota suurta päivää silitellessäni pientä pellavaista päätä, ja pääsin mielettömiin fiiliksiin kaikista univeloista huolimatta. 

Päätin hemmotella itseäni, ja tein täydellisen omeletin, jossa oli kinkkua, tomaattia, fetaa ja juustoa sisällä. Jätin vaimollekkin palan. Murusen noustua, alkoi korttia ja lahjapussia ilmestyä eteeni. Alarik oli taiteillut hienon kortit minulle ja leiponut mummon kanssa herkullisen pullan. Lahjapussista löytyi murusen hankkimat olohousut ja pari kakkospaitaa, jotka tulivat todella tarpeeseen. (Numeroin jostain kummalisesta syystä paidat lämpimyyden mukaan, joten hihattomat ja t-paidat ovat ykköspaitoja, pitkähihaiset t-paidat kakkosia ja hupparit, neuleet sun muut ovat kolmosia :D) Muru oli myös koulussa huovuttanut huippuhienot ja lämpimät villapohjalliset Reinoihini.

Vietimme aamupäivän rennosti tekemättä juurikaan mitään merkillistä. Joskus tuommoinen aikatauluton aamupäivä on parasta, mitä voi olla. Alarikin päiväunien jälkeen lähdimme retkelle yhteen suosikkipaikoistani, jota kutsun Keskimaaksi. Kyseessä on vanha maansiirtokaatopaikka, josta on hyvät näkymät koko Turun yli. Paikka ei ehkä ole edukseen enää näin myöhään syksyllä luonnon ollessa valmis talveen, mutta taivas tarjosi päivän päätteeksi kuitenkin upeat valoilmiöt. Alarik leikki tietysti vesilätäkköjen kanssa ja kehitti tasapainoaan huomattavasti vaikeakulkuisemmassa maastossa. (Paikka on sama, jossa esim. bannerissamme olevat perhekuvamme ja pojan 1-vuotiskuvat otettiin kesällä.)

Pimeän tullen ajelimme vielä anopin luokse saunomaan ja syömään bileistä jäljelle jääneitä herkkuja. Huippukiva isänpäivä, ehkä minäkin alan pikkuhiljaa ymmärtämään näiden erikoispäivien päälle. :)

Aika

H - Kun juoksee tarpeeksi kauan, unohtaa miksi ylipäätänsä juoksee. Minne minulla on kiire? 

Aika rientää, vaikken tahtoisi. Sanotaan, että aika parantaa haavat. Ehkä näin on, mutta aika tuo tullessaan myös ikävän. Hän olisi täyttänyt tässä kuussa vasta 66. 

Aikaa on kulunut. Olohuoneen lattialla istuva poika näyttää jo niin kovin isolta. Hän osaa ryömiä huimalla vauhdilla, ja vaatia kovaan ääneen päästäkseen isänsä syliin. Nostan hänet usein istumaan vatsani päälle, ja seurustelemme siinä erilaisten leikkiemme parissa. Jään usein ihmettelemään häntä. Katson, miten kevätaurinko herättää hänen kultaiset hiuksensa täyteen loistoonsa. Seuraan pojan hiusrajaa, ja ihmettelen, miten kovasti se muistuttaa omaani. Aina välillä havahdun parahdukseen, jonka itse päästän ilmoille pienten nyrkkien repiessä rintakarvojani. 

Ei-sana, herättää naurunpurskahduksen, hän on aina niin iloinen. Hymy, joka kirkastaa aina kasvoni. Pojan kasvot muuttuvat totisen tutkivaksi, kun annan hänelle rintakarvojeni sijaan kännykän tutkittavaksi. Pienet kädet kääntelevät sujuvasti puhelinta, ja sormet käyvät tarkasti läpi jokaisen yksityiskohdan.

Hän on silmissäni täydellinen. Reipas pieni poika, joka meni tänäänkin niin kiltisti nukkumaan, vaikka kuume ja flunssa vaivaavat. Viedessäni pilkottua valkosipulia vastustamaan hänen nenänsä tukkeutumista, kerroin rakastavani häntä, suukotin, ja jätin pupua halivan Alarikin nukkumaan. Ainakin hänen kanssaan vietetty aika menee juuri niin, kuin pitääkin.

Nyt taidan väkisintunkeutua murun kainaloon hakemaan rapsutuksia pitkän päivän päätteeksi. Mikäs sen parempi paikka, kuin olla kiinni oman rakkaan kyljessä.

Hyviä unia.

Kuva: http://www.anotherpartofme.com/wp-content/uploads/2012/08/Four-Seasons.jpeg

Käsi kädessä

Yön hiljaisuudessa on usein yksi hereillä. Omaan pienen kirouksen, joka liittyy uudestaan nukahtamiseen. Ei siis ole harvinaista, että aamuyöllä katselen makuuhuoneemme kattoa. Tämä aika on varattu niin murheille, kuin hyvillekkin asioille. Se on suurten ajatusten aikaa.

Yö on myös aistien aikaa. Silloin voi kuulla niitä pieniä ääniä, jotka päivällä hukkuvat hereillä olevan maailman meluun. Alarik on selvästi tullut äitiinsä, mitä tulee nukkumiseen. He molemmat saavat nukkumisen kuulostamaan niin hyvältä. Syvää hengitystä ja pitkiä huokauksia, hymyilen heille.

Välillä aina päädyn kevyesti tökkäämään poikaani. Ihan vain varmistaakseni, että hän on edelleen elossa. Niinhän se menee, että ihmeitä täytyy aina päästä koskettamaan uudestaan ja uudestaan, sillä mielen on vaikea uskoa niitä todeksi. 

Viimeyönä jälleen kerran tuijoteltuani vuorotellen rakkaideni kasvoja, avasi poika yht'äkkiä silmänsä. Hän tuijotteli minun suuntaani toistakymmentä sekuntia, ja nukahti uudelleen. Huomasin pidättävän hengitystäni, on ihmeellistä olla isä.

Kokki, siivooja, palvelija, isä ja mies

Isyysloma. Se on jotain, mitä en ihan heti vaihtaisi pois. Päivät rientävät, mutta niiden sisältö on runsasta. Perhehuoneessa opitut taidot ovat varmentuneet, ja Alarikin käsittelyyn ei enää edes kiinnitä huomiota. Aamuisin on miesten aikaa, sillä äiti ottaa vähän takaisin yöllä menetettyjä unia. Juttelemme Alarikin kanssa tietysti miesten juttuja, kuten äidin rinnoista. Kuuntelemme vähän Moonsorrowia ja pyörimme leikkimatolla.

Isyys on helppoa ja luontevaa, ja nautin joka hetkestä. Ainoa miinus minussa on tuo tissittömyys. Tosin yritti Alarik kertaallen hamuilla minuakin, mutta kiukkuhan siinä tuli. Rintakarvat eivät ole Alarikin juttu.

Pikkumuru on usein kiinni murussa, joten isomurun tehtäväksi jää sillä aikaa hoitaa kotiasioita. Ruuanlaitto, siivoaminen ja pyyntöjen toteuttaminen näyttelee suurta osaa päivääni. Vauva-arki sujuu helposti, mutta pakosti tässä tulee ajateltua äitejä, jotka ovat yksin vauvan kanssa kotona. Huhhuh, hatunnosto ja jaksamisia. Valitettavasti meilläkin tämä isän kotona olo alkaa hieman vähentyä, sillä tänään menen jo pajahommiin. Minulla on yhä paljon vapaapäiviä, ja onnekseni minulla ei ole vielä pakottavaa tarvetta täysiin työviikkoihin.

Kun pieni poikani tarttuu tiukasti sormeeni, on helppo olla onnellinen.

Tyhmä on mies,

jos yökaudet miettii

eikä unta silmään saa.

Kun aamu koittaa,

on yhä uupunut

ja elon murheet ennallaan.

Hávámal

- H