Näytetään tekstit, joissa on tunniste Serkukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Serkukset. Näytä kaikki tekstit

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Keskikesän juhla

A - Juhannusaattoaamu valkeni harmaana ja taivas oli täynnä pilviä. Huokasimme lähes yhteen ääneen epäuskomme säätiedoituksia kohtaan. Missä on aurinko?

Ei mennyt kuitenkaan montaa tuntia, kun pilvet väistyivät ja keltainen pallo pääsi porottamaan kirkkaalta taivaalta. Jes, juhannusfiilis oli syntynyt!



Tänä vuonna vietimme kaupunkijuhannusta Uudessakaupungissa. Aattona suuntasimme piknikille Leijonapuistoon yhdessä H.n siskon perheen kanssa. Pikkumurulla ja hänen kuukautta nuoremmalla serkullaan oli samat kiinnostuksen kohteet: hiekka, kivet ja kävyt. ;)

Kävimme H:n kanssa testaamassa köysirataa, mutta totesimme, ettei se ollut oikein meidän mittaisillemme suunniteltu. Ja vauhtiakin olisi saanut olla enemmän! :D Noh, ehkä pääsemme tänä kesänä vielä seikkailunhaluinemme turkulaiseen kiipeilypuisto Flowparkkiin . ;)






Pikkutyypit nukkuivat päikkäreitä tietysti välillä kuusien varjossa omissa kärryissään. Me muut natustelimme sillä välin piknik-eväitä. Toki pienille pojillekin jätettiin maisteltavaa. Kuvassa ei näy niitä hiukan epäterveellisempiä eväitämme, sipsejä ja pizzoja. 

 Puisto oli mukava frisbeegolf-heittojen treenipaikka. Uusia (käytettyinä ostettuja) kiekkoja viskeltiin ahkerasti.



Pojat olivat innoissaani, kun pääsivät samoihin kärryihin pieneksi matkaa autoille mennessämme. ;)




Ylemmässä kuvassa K:n kivannäköistä kivikkopuutarhaa. Tuollaista haluan kyllä vielä itsekin joskus tehdä.
Pojat saivat pihalle läiskyttelyaltaan, joka oli kyllä kuuman päivän piristys heille!





H ja hänen siskonsa K ovat kyllä mestarikokkeja! Olen kyllä onnekas, kun heidän aikaansaannoksiaan pääsen nauttimaan. Juhannusaattoiltana, lasten jo mentyä nukkumaan, K:n grillistä paljastui hänen itse marinoimansa ribsit ja maukkaita vartaita. H oli väkertänyt salaatin, minun nukuttaessa poikaamme. Nam!


Äipät saivat olla hiukan vapaalla ja kyllähän sen kunniaksi piti yhdet mansikkamargaritat nauttia. ;)
Seuraavana päivänä, juhannuspäivänä, lähdimme oman pienen perheemme kesken Kustavin kauniissa saaressa. Teimme jo juhannusperinteeksi meille muodostuneen vierailun meidän molempien entiseen työympäristöön, Kustavin savipajan käsityöläiskylään. Siellä Alarik näki ensimmäisen kerran lampaita ja sai maistaa äitinsä eskimoa. 


Kaikenmoisia kivoja härveleitäkin siellä oli, joita pääsi "ajamaan" isin sylissä. Oli kyllä aivan huippua!



Palasimme majapaikkaamme K:n luokse viettämään mukavan illan. Alarik sai leikkiä serkkujensa kanssa sydämensä kyllyydestä. Laatuaikaa meille kaikille!







Pariin otteeseen piti toki käydä heittelemässä Ugin fg-ratakin läpi. Kertaalleen myöhään illalla H.n kanssa tosi romanntisesti ja pariin otteeseen seuraavana päivänä Alarikin päikkäriaikaan H:n ja hänen serkkunsa kanssa.


















Sunnuntaina kävimme poikasen kummien kanssa syömässä kivalla terassilla. Loppupäivän vietimme maalla H:n veljen perheen luona. Ihana juhannusviikonloppu! <3

torstai 6. kesäkuuta 2013

Huh, hellettä!

A - Tosin, en kyllä valita. Totesin vain. ;)

Ja hei vaan taas Te kaikki! Tauko teki kieltämättä hyvää, mutta nyt on taas aika palata "sorvin" ääreen. 

Pieniä käynnistymisvaikeuksia voi ilmetä, kun sormet eivät moneen viikkoon ole tottuneet pomppimaan näppäimistöllä näin pitkää aikaa kerrallaan. Vähemmästäkin väsyvät.

Siksi helpotankin uutta alkuani ja tarjoan teille pläjäyksen kuvia:

Toukokuu alkoi pojan ensimmäisellä tivolivisiitillä vapunpäivänä.

Aurinkoisesta päivästä huolimatta tuuli oli yhä kylmä.
Tivolin jälkeinen piknik Kupittaan puistossa.Vasta kasvamaan alkanut ruoho oli paljon
kiinnostavampaa pikkupoikien mielestä kuin tivolin härvelit.
90's pippalot ystäväni pyöreiden vuosien kunniaksi. 


Äitienpäivää vietettiin monena päivänä ja monessa paikassa. Tässä olemme Alarikin isomummin luona kahvittelemassa.
Henrin siskolla sylissään Alarik, ja itse pelleilen hänen poikansa E:n kanssa.


Varsinaisena juhlapäivänä olimme isolla porukalla piknikillä. Onneksi ilmat suosivat ja kokit olivat erityisen hyviä. ;)
Ei kai tuulimyllyjä voi vastustaa!
Piknikpuisto oli mahtava!
Samana viikonloppuna ehdittiin nauttia useasti näteistä ilmoista ja ulkoilusta.

Oman äitini leipomaa äitienpäiväkakkua kävimme hänen työvuorojensa vuoksi herkuttelemassa vasta seuraavana maanantaina. Oikein maukkaalta se maistui silti! :)
"Helluista" eli muista heinäkuisista äiteineen on tullut meille entistäkin tärkeämpiä.
Lapsista on seuraa toisilleen, ja me äidit saamme parannettua maailmaa.

Turkuhellujen ydinporukka on jo usein vallannut Kultatalon ravintolamaailman. ;)
Häiden pöytäkukat kasvavat vanhassa puisessa pesusoikossa ja minä rentoudun. Ihana oma piha!

Frisbeegolf! Se on jo, ja tulee olemaan, meidän perheellemme se tämän kesän juttu! (Hyi hyi, hyttyset!)
Auringonpalvontaa on tullut kelien helliessä harrastettua. Alarik onneksi viihtyy melkein
paremmin puiden varjossa tai omassa tädiltä saamassaan rantateltassa.
Käytiin testaamassa Rantakerttu. Makoisaa oli, ja H:ta lievästi sanottuna harmitti,
että oli väärässä paikassa (frisbeegolfaamassa minulle liian vaikealla radalla..)  väärään aikaan.
Onneksi poika nukkuu hyvin missä vain! ;) (saanut ilmeisesti äitinsä unenlahjat..) nimim. menevä perhe
Kippis!

Kuumana kesäpäivänä on kyllä täysin mahdotonta kulkea Cokis-pullon ohi, jossa lukee oma nimi. ;)

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Eskimoseikkailu

A - Lupailin päivitystä viime viikonlopun minilomastamme tuolla Facebookin puolella, joten tässäpä kuvapläjäys sieltä. Seikkailimme jäätä pitkin kävellen 50 minuutin matkan saarelle, jossa porukkaamme odotti hieno mökki ja lämmitetty puusauna.






Pienet serkukset nukkuivat koko matkan omissa vaunukopissaan, jotka matkustivat kätevästi pulkissa. Mökiltä herätessään he olivatkin täynnä virtaa ja innoissaan leikkimässä toistensa kanssa. Niin kuin seuraavista kuvista näette, oli reissulla sattumalta siiliteema. ;) Illalla saimme syödäksemme maistuvaa grillattua porsaanpaistia, savustettua siikaa ja ahventa perunoiden kera. H joi innoissaan lähes litrakaupalla aitoa vasta tilalta haettua lehmänmaitoa ja toi sitä kotiinkin reissusta. Itsekin lorautin sitä kahvin joukkoon, ja sopi kyllä mainiosti.























Tunnelma mökin pihapiirissä illalla oli lämmin. H teki lumilyhtyjä, saunan ikkunasta loisti valo ja grillissä liekit loimusivat. Poikammekin pääsi turvallisesti isänsä sylissä niitä tuijottamaan, kiehtoivat kovasti. Mummi toimi grillimestarina. :)





Seuraavana aamupäivänä lähdimme pikkuisten päikkäriaikaan saaren toiselle laidalle pulkkamäkeen. Parasta oli, että saimme mukaan Veikka-papan ns. työpulkan, sellaisen perusmallisen pulkan, joka oli vaan paljon tavallista isompi. Sillä mahtui kepeästi kolmekin aikuista viilettämään hurjaa mäkeä alas. Minityypit eivät tienneetkään olleensa reissussa, niin tyytyväisinä he omissa vaunukopissaan (omien pulkkiensa kyydissä taas) nukkuivat koko ajan. :)



Rentouttava loma, ei voi muuta sanoa. Totesinkin viime päivityksessäni, että tämä pieni irtiotto arjesta antoi kyllä uskomattoman paljon voimia uuteen viikkoon. Ja pulkkamäkeen on vielä tänä talvena uusiksi päästävä!