perjantai 28. syyskuuta 2012

Pieniä, suuria miehiä

A - Pieni strateginen mittailupäivitys, kävimme nimittäin edellispäivänä 2 kk-neuvolassa. Alarik oli hyvällä tuulella, ja täti ihastelikin hänen suuria iloisia silmiään moneen otteeseen. Ihoa kehui ja päänkannattelukin oli kuulemma  aivan erinomaista. Kyllä neuvolatädeille on varmaan pidetty erikseen joku "Miten kehua lapsia"-kurssi. ;) Vai onko meidän kohdalle sattunut harvinaisen ihana tätitapaus?


Massuvaivoihin kehoitti hakemaan apteekista Disflatyliä. Olemme sitä nyt kahtena päivänä antaneet, mutta vielä et ole mainittavaa eroa tapahtunut. Rotarokotteenkin Alarik sai ja hyvin maistui. Neuvolapäivänä poika oli paljon väsyneempi, kuin yleensä, ja nukkuikin pitkät melkein 2 tunnin päikkärit vielä kuuden aikaan illalla. Jonkin verran enemmän (ja suurempia) pukluja on myös lennellyt. Ne ovat oikeastaan ainoat "oireet", joita rokote mahdollisesti aiheutti.

Sitten niitä mittoja. Suluissa 1 kk neuvolan mitat. :)

paino: 5970 g (4930 g)
pituus: 60,6 cm (57 cm)
päänympärys: 39,4 cm (38 cm)

Hyvin siis poika kasvaa täysimetyksellä. Suurimmaksi osaksi käytössä olevat vaatteet ovat nyt kokoa 62, mutta pienimpiä 68-kokoisiakin on jo otettu käyttöön. Ainakin Lindexin vaatteet ovat niin pieniä käytettyinä ostettuina varsinkin, että osa 62-kokoisista alkaa jo melkein olemaan liian lyhyitä. Onneksi on olemassa bodyjen jatkokappaleet! Ei tarvitse ihan heti joistain lemppareiksi muodostuneista luopua. ;)

Päiviimme mahtuu paljon mukavaa ohjelmaa kotitöiden vastapainoksi. Eilen oltiin vauvakinossa, tänään tapaamassa muita heinäkuisia vauvoja, ja huomenna menemme pelailemaan lautapelejä. 

Pikku-K ja pikku-A odottelevat kiltisti leffateatteriin pääsyä. 
Alarik todennäköisesti muistaa leffan juonesta enemmän kuin äitinsä. :D

Mukavaa syksyn alkua ja koittakaahan viettää rentouttava viikonloppu läheistenne kanssa! <3


p.s. Pikku-K:hon voi myös päästä tutustumaan lisää heidän blogissaan! :)


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

A.J.V

Syksyistä iltaa! 

H - Ihan näin aluksi voisin vähän keventää syyllisyyttäni, ja pahoitella liian pitkäksi venynyttä kirjoitustaukoa. Tässä on kuulkaas suuret tulevaisuuden suunnitelmat meneillään! Harmi vaan, että vuorokaudessa on turhan vähän tunteja, ja minulla liian vähän energiaa.

Nyt minulla on energiaa, ja olen ns. hoitovapaalla, sillä Alarik nukkuu kovin tyytyväisenä tuossa vieressäni. Oiva hetki "jutella" teille mukavia ja päivitellä viimeaikaisia tapahtumia.

Syksystä tuli mieleen, katsokaa miten ison sienen löysin!
Menee yli minun ymmärrykseni. :D (Vesipullo kokoa 0,5l) 

Hymypoika

Paljon on jälleen tapahtunut. Vauvoille ominaisesti, myös Alarik tuntuu kasvavan silmissä ja oppivan koko ajan jotain uutta. Uusimpana ilmiönä taitaa olla kielen löytäminen, eli nyt olen vaihteeksi kuolassa, joka on puklulle mukavaa vaihtelua.

Hän valloittaa sydämeni päivittäin hymyillä, joita en pysty teille tarpeeksi ylistämään. Jokainen äiti, taikka isä tietää mistä puhun. Väsymys, stressi ja murheet ovat voimattomia tuon pienen kirkassilmäisen pojan edessä. Kostein silmin hymyillessäni takaisin, muistan mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

Hymyilyn lisäksi tietysti myös seurustellaan. On mahtavaa jutustella pojan kanssa, kun hän tarkkailee, hymyilee ja "juttelee" takaisin. Jännityksellä jään odottamaan, että mitä pikku-A osaa huomenna, tai ensiviikolla. Toisaalta taas toivoin, ettei aika kuluisi niin nopeasti.

Ristiäiset


Sunnuntaina oli pikku-A:n ensimmäiset juhlat. Hän on nyt virallisesti Alarik Juhani. Alarik tulee isoisoisältäni, kun taas tulee Juhani isältäni.

Ristiäiset ja kahvittelu järjestettiin Turun Henrikin kirkossa. Alarik nukahti heti homman alussa kummisetänsä käsivarrelle, pitäen hellyyttävästi häntä sormesta kiinni. Ellei tuosta poliisisylikummi herkisty, no jo on kumma.

A:n sisko tulkitsi kitaran (Kiitos Ville!) säestyksellä Johanna Kurkelan kappaleen Ainutlaatuinen niin herkästi, että vedenpaisumus oli lähellä. Itse turvauduin tuttuun "kynnet kämmeneeseen" taktiikkaan, joka lähes toimi. Anniina päätyi kuivaamaan silmiään Alarikin harsoon ja pappikin joutui niiskuttamaan.


Henrikin kirkko on astetta nykyaikaisempi kompleksi, joten siellä oli mahdollisuus myös järjestää kahvittelutilaisuus. Tässä vaiheessa Alarikilla alkoi vähän olemaan massuvaivoja, joten koko kahvitteluvaihe tuntui menevän hirmu nopeasti ohi. Oma äitini oli tehnyt graavileipiä ja siskoni vastasi voileipäkakuista. Veljen vaimo taikoi mestoille juustokakkua ja A:n äiti suklaakakkua. Kaikki aivan älyttömän herkullisia. Kaikin puolin oikein onnistuneet pirskeet!

Rajansa kaikella.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Juhlasuunnittelua

A - Tykkään asioiden järjestelemisestä, listoista ja siitä, että kaukosäätimille on oma paikkansa. Olen kuulemma ollut tällainen ihan pienestä pitäen. Pikkukoululaisen kynät ja kumit olivat tarkoin harkituissa paikoissa työpöydällä ja kalenterissa luki jo silloin kaikki tärkeät menot.


H keksi tämän idean, mies minun makuuni. ;)
Alarik sai tulevalta kummitädiltään
aivan ihanan retrohaalarin!

Ensi viikonloppuna on pikkumurun ristiäiset, vihdoinkin! Niiden suunnittelu, kun on aloitettu jo ennen hänen syntymäänsä. Monia asioita on silti saanut pähkäillä aivan viime hetkiin asti. Tietokoneen työpöytä on täynnä listoja.


Joku kissoista on käynyt maistamassa
hääsuunnitteluvihkon kuminauhaa.  :D
Työn alla kasteliina.


Toinen paljon suunnittelua ja listoja vaativa asia on myös saapunut elämääni, häät! 2014 vuonna olevien koulukiireideni (opinnäytetyö, työharjoittelut ja valmistuminen), päätimme sittenkin aikaistaa tuota iloista juhlaa vuodella aikaisemmaksi. Eli näillä näkymin jo ensi vuonna, alkusyksystä, minusta tulee Rouva. 

tiistai 11. syyskuuta 2012

Maanlapsi

Manduca on aivan eeppisen kova juttu!
H - No niin! Mitäs piditte syyskuun Vauva-lehden Minun raskauteni-osiosta? Karvanaama pääsi lehteen, ja tällä kertaa jopa ihan fiksulla kuvalla (silmät auki, suu kiinni ja tukka hyvin yms). Itse ainakin pidin, ja tykästyin myös nimitykseen viikinki-isi. \o/

Jutun luettuani jäin pohtimaan, mitä vaikutteita poika  tulisi minulta saamaan. Tuskimpa Alarik tulee koskaan luettelemaan autojen merkkejä, mutta kyllä hän isältään jotain miesten juttuja varmasti oppii.

Jos jotain kammoksun, niin se on "äijäily". Vastakohtana en kyllä oikein pysty ymmärtämään sukupuolineutraalia kasvatustakaan. Olen kyllä lukenut asiasta avarin mielin, ja siinä on paljon hyviä ideoita joita saatamme toteuttaakkin. Kokonaisuudessan se ei kuitenkaan sovi minun ajatusmaailmani kanssa yhteen.

Myönnetään, olen jo nyt onnistunut jäämään kiinni itselleni pienimuotoisesta äijäilystä. Poikaraukka tungetaan "joka" aamu Metallica-bodyyn, jos se vain on puhdas. Onneksi se on pian pieni, ja jatkossa panostan hänen vaatteissaan ainoastaan mukavuuteen. Toinen helpompi vaihtoehto on tietysti antaa äidin päättää, eli loputtomasti turkoosin värisiä vaatteita (A:n tämän hetken suosikkiväri) ja Me & I- kutsujen ihanannimiset ällösöpöt vaatteet, jotka omaavat yliluonnollisen venyvyyden ja hinnoittelun. Kaikki sortuvat aikanaan, mutta pääosin muru ostaa edelleenkin vaatteet second handina.

Mistä Alarik sitten oikeasti tykkää? Ei hän vielä ole kiinnostunut luenko iltasaduksi Kunnaksen Viikingit tulevat! -kirjaa, vai maitopurkin reunassa olevaa jälkiruokaohjetta. Pääasia, että äänensävy on oikea. Tuskimpa silläkään on merkitystä, hyräilenkö tuutuu-lauluksi Moonsorrowia vai lastenlauluja.  Metallica-bodyn päälle on aivan yhtä mukavaa puklata, kuin muidenkin vaatteiden.

Alarik tykkää äidistä, isistä, maidosta ja ennenkaikkea hymynaamasta.

Alarikin paras ystävä. Tuo hoitopöydän vieressä hengaileva
ylipirteä keltainen pallo saa kymmenkertaisen määrän hymyjä
minuun verrattuna. Olen jo vakavasti harkinnut keltaista kasvomaalia.

Tasapuolisuuden nimissiä, Alarik saa myös vaikuttaa
isin juttuihin. Työpöydällä on nyt uusi taustakuva!

Se, koska vaikutteiden ottaminen alkaa, on minulle epäselvää. Hymynaamalle hymyilyhän on  jo jonkilaista vaikutteen ottamista. Näin vanhemmuuteen astuneena tulee mietittyä, mistä minä olen saanut vaikutteeni. Olen luonut itselleni arvomaailman, mutta ketkä kaikki siihen ovat vaikuttaneet? Vaikutteiden antamisesta Alarikille tärkeimpinä pidän juuri arvoja. Ne ovat kuin pieniä ohjelappusia, jotka vievät elämässä eteenpäin.

Pitkätukan arvot - Part 1. 

Aloitetaan luonnosta, koska se on yksi tärkeimmistä arvoistani. Minulle luonto on välttämättömyys, sillä ainoastaan sen ympäröimänä voin hengittää vapaasti. Siellä voi unohtaa kiireen ja murheet, paikka jossa palata elämän perusasioiden äärelle.

Lapsen silmin luonto tarjoaa mitä uskomattomampia seikkailuja. Mielikuvituksella ei ole rajoja, kun juoksee puiden alla. Puihin on kiivettävä, suuret kivet valloitettava ja ojien yli hypittävä.

Luulen, että lapsuuteni seikkailut tekivät minut riippuvaiseksi luonnosta. Vaikka olen viihtynyt kaupungissa ihan hyvin, niin se ei silti riitä. Metsät ovat pieniä, ja seikkailu päättyy aina liian nopeasti. Lehväin alla on autiota, ja metsän äänet on korvannut autojen pauhu.

Haaveenani on muuttaa takaisin jonnekkin, jossa voi herätä vain ja ainoastaan lintujen lauluun. Muita ääniä ei tarvita. Tämän tahdon Alarikin ymmärtävän. Miten ainutlaatuinen onkaan maailmamme, ja miten paljon luonto meille antaa.


"tiedä en matkaani kotoa
kohtalo sanelee minne johtaa tie"
 - Moonsorrow

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Masu vasten masua

A - Raskauteni ollessa alussa (noin rv 10) aloin lueskella erästä odotusfoorumia. Sinne oli kerääntynyt jo hyvä joukko tulevia äitejä, joiden lasketut ajat olivat heinäkuussa 2012. Sieltä lueskelemani jutut olivat monesti kuin minun näppäimistöltäni, ja siksi aloin vähitellen myös itse kirjoitella sinne.

Vertaistuki

Purin itseäni usein näille tuntemattomille kanssaodottajille, koska se oli niin helppoa. Tuntui, että oli turha huolestuttaa läheisiä ihan joka pikku murheen takia. Jokainen sai siellä vastaukset kysymyksiinsä, tukea ja virtuaalivälittämistä. Huomasin miten tärkeää näin suuren elämänmuutoksen alla oli saada vertaistukea.

Jossain vaiheessa perustimme Facebookkiin suljetun ryhmän, jossa jatkoimme kirjoittelua vielä tiiviimmin. Silloin myös aloimme Turun alueen "heinäkuisten" kanssa sopia miittejä keskenämme. 2-4 odottajan porukkana tapasimme joitain kertoja kahvittelun merkeissä, ja puheensorina oli valtavaa! Oli mahtavaa päästä juttelemaan muiden kanssa, jotka olivat samassa elämäntilanteessa. 

Pikkuhiljaa "heinäkuisia" vauvoja alkoi putkahdella maailmaan, ensimmäiset jo touko-kesäkuussa. Kun ryhmäämme alkoi ilmestyä suloisten, ruttuisten vastasyntyneiden kuvia, iski minulle oikeastaan vasta ensimmäistä kertaa vauvakuume. (Onneksi oma oli jo hyvässä vaiheessa tulossa.. :P)

Kuuluin häntäpäähän heinäkuuta lasketun aikani kanssa, ja suurin osa ryhmäläisten vauvoista ehtikin syntyä ennen meidän poikaamme. Vauvautuneet tsemppasivat ihanasti meitä loppukuun odottelijoita jaksamaan loppumetrit lannistumatta. 

Nyt ovat kaikki ryhmämme vauvat syntyneet. Yli 60 vauvaa! Vauvoista suurin osa on saanut jo nimensä. He ovat hymyilleet ensi kertaa, kärsineet vatsavaivoista, nukkuneet sekä hyvin että huonosti, syöneet, puklanneet, ja tehneet kaikkea sitä mitä vauvojen kuuluukin. Ja kaikesta tästä me "heinäkuisten" äidit olemme ryhmässämme saaneet jutella toisillemme. 

Pienikin joukko vie aika lailla tilaa ;)
Pikku-K on 4 päivää vanhempi meidän Pikku-A:ta
Me Turun lähiseutujen äipät olemme tavanneet nyt vauvoinemme jo monta kertaa, noin kerran viikossa. Kauppakeskuksen kahvilassa saamme paljon hyväntahtoisia katseita. Luultavasti kyllä vauvojemme takia. ;) Nämä tapaamiset ovat yksi viikkoni kohokohdista. Näistä tyypeistä on yhteisen taipaleemme myötä tullut yllättävänkin tärkeitä. 


Vauvakerho

Perhekerhot, vauvakahvilat, jne. Olin kuullut niistä jo raskausaikoina, ja suhtautumiseni ei jostain syystä ollut ehkä se myönteisin. Mielsin ne ahtaiksi pöytärykelmiksi, joissa itkevät vauvat ja hermostuneet äidit olisivat sumpussa, isompien lasten juostessa ympärillä ja huutaessa. (Mistä lie tämäkin mielikuva tullut.) Alarikin syntymän jälkeen ajattelinkin, että minulle riittävät kyllä nämä "heinäkuiset" äipät, ja kaikki muut lähipiirin vasta vauvautuneet. Enkä siis tarvitsisi sen lisäksi mitään sen kummempia kerhoja.

Neuvolassa ensimmäisellä kerralla terkkari esitteli alueemme perhetoimintaa, ja antoi esitteen, jossa kerrottiin esikoisvauvojen ja äitien kerhosta, joka starttaisi alkusyksystä. Unohdin lappusen johonkin, enkä miettinyt asiaa sen koommin. Samalla alueella asuva äitikaverini kuitenkin kyseli, että lähtisinkö tutustumaan kerhoon, ja hetkeäkään en ole katunut lähtemistäni.

Alarik tykkää laululeikeistä,
vaikka tässä kuvassa ei siltä näytäkkään. :D

Meitä on kerhossa viisi äitiä, viisi pientä poikaa, sekä kaksi ohjaajaa. Kokoonnumme kerran viikossa ja päiväohjelmaan kuuluu kuulumisten ja seurustelun lisäksi jokaiselle päivälle oma aihe, laululeikkihetki, vauvojen ruokailua ja äitien kahvittelua. Aiheet syksylle ovat mielenkiintoisia! Ohjelmassa on kantoliinaopastusta, vauvahierontaa,  levyraati & nyyttärit, isänpäiväkorttien askartelua, vauvatanssia- ja jumppaa sekä äitien niska-hartiahierontaa. Käymään tulee vierailijoita, jotka pitävät pikkuluentoja  mm. vauvojen nukkumisesta ja rytmistä, voimavaroista ja jaksamisesta, varhaisesta vuorovaikutuksesta, vauvan itsetunnon kohottamisesta ja kehumisesta, perheestä ja parisuhteesta, turvallisuudesta kotona jne. 

Etualalla pikkumuru ja taaempana puolivuotias Justus,
joka viilettää matolla jo lujaa. :)
Ja tästä kaikesta meinasin jäädä paitsi väärien mielikuvien takia, ja siksi että hieman jännitin tuntisivatko kaikki muut jo valmiiksi toisensa, jolloin tuntisin itseni ulkopuoliseksi. Tiedän monia, jotka ovat ajatelleet samoin kuin minä ennen, ja siksi myös päätin kirjoittaa aiheesta nyt blogiin. Nyt kokemusta rikkaampana voin vain todeta sen, että kannattaa lähteä katsomaan, koska saattaakin yllättyä miten paljon nykyään (ilmaista) toimintaa järjestetään ja matkan varrella voi vaikka saada uusia ystäviäkin. Sekä itselleen, että vauvalleen. :)


sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Syksy


H - Vuodenajat ovat aina olleet minulle tärkeitä. Niistä jokaisella on omat piirteensä, jotka vaikuttaa hämmästyttävän paljon ihmiseen. Keväisin luonnon herätessä, herään minäkin täynnä loputonta tarmoa. Kesät ovat yhtä suurta juhlaa ja jatkuvaa menemistä. Syksy on rauhoittumisen aikaa.

Syksyssä on jotain erittäin kiehtovaa, sillä näen sen muiden vuodenaikojen seassa melankolisena. Se on aikaa, jolloin tunnen herkästi surumielisyyttä ja heittäydyn huoletta synkempien ajatusten vietäväksi. Usein olen löytänyt itseni tuijottelemasta syysmyrskyä, joka riuhtoo viimeisetkin keltaiset lehdet puista. Kuunnellut sateen ropinaa ja yrittänyt laskea kuinka monta päivää sitä on jo jatkunut.

Syksy on kaunista aikaa, ja se on täällä, vihdoinkin. 

Poikien ilta


Ennen kuin julistatte minut masentuneeksi, voin luvata, että minulla on kaikki hyvin ja elämässäni riittää valoa ja iloa.

Meillä oli Alarikin kanssa eilen mielenkiintoinen ilta, sillä A lähti kaupungin yöelämään. Jäimme ensimmäistä kertaa pidemmäksi aikaa kahdestaan, ja luonnollisesti muru otti tissinsä mukaan. (Eikä minun tarvinnut edes huomauttaa kaula-aukosta.) Maitoa oli tällä kertaa pumpattu varastoon hieman liian vähän, joten pääsimme testaamaan ensimmäistä kertaa korvikemaitoa. Hyvinhän se alas meni. 

Ilta meni niin helposti, että olin melkein jopa pettynyt. Poika nukkui koko illan, ja heräsi syömään yhdeltä, viideltä ja seitsemältä. A vietti ansaitun vapaaillan Klubilla, jossa oli Scandinavian Music Group esiintymässä. Hän tuli kotiin jo vähän yhden jälkeen, ja oli ottanut huikeat kolme siideriä. Siitä oli hyvä jatkaa unia muru kainalossa ja pikkumuru toisella puolella.

Legot


Innostuimme aamulla "leikkimään" Alarikin kanssa Legoilla. Olinkin unohtanut miten mahtavaa touhua se on. Alarikin Lego-ikä vaihe on tällä hetkellä aika rauhallinen, mutta pelonsekaisella innolla odotan tulevaa Godzilla-vaihetta, jolloin kaikki rakentamani lentelee pitkin pitäjää. Rikottaminen ja asioiden "räjäyttely" kertoo jonkin tutkimuksen mukaan luovuudesta. Ilmankos minusta tuli artesaani.

Jokaiselle kunnon leikille pitää keksiä aihe. Meidän aiheena oli "mennään katsomaan kummisetää". Lego-ukkeli vaihtoehdoista ei löytynyt yhtään pitkätukkaa, joten valitsin itselleni hattupäisen pallopään. Päätettiin Alarikin kanssa, että olin saanut Ikeasta täitä, joten tukan leikkuu oli ainut mahdollinen ratkaisu.


Saavuimme Alarikin kanssa poliisilaitoksen pihalle, jossa kummisedän prätkä paljasti hänen olevan töissä. Ihmettelimme tovin roskista, jonka viereen oli jätetty tyhjiä olutpulloja.


Kummisetä meni luonnollisesti suunniltaan ilosta nähtyään serkkunsa ja kummipoikansa lähestyvän. Hän oli juuri palannut partioreissulta tauolle.


Siinä sitten aikuiset turisivat kaikesta turhasta, kuten frisbeegolfista ja uusista kiekkohankinnoista. Alarikkia ei juuri kiinnostanut.

On ne Legot vaan mahtavia. Nyt nukkumaan, että jaksaa taas herätä uuteen viikkoon. Oikein mukavaa sellaista teille kaikille!