Näytetään tekstit, joissa on tunniste Talous. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Talous. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. helmikuuta 2013

Kiertotie

H - Kyllä, olen yhä elossa. Huolimatta siitä, että asun samassa huoneistossa hirmuliskojen alalohkoon kuuluvan murusauruksen (Lat. Murusauridae) kanssa. Kaikesta päätellen murusaurukselle ei onneksi maistu ärtyisä ja stressaantunut nallekarhu, joten olen välttänyt suuremmat puremat. 

Voi voi, mitä riepottelua tämä vuoden alku. Tammikuun laskuhirviöiden taltuttamiseen paloi ensinnäkin vähän liian paljon paikallista valuuttaa. Sääliksi kävisi oravia, jos vielä oltaisiin ajassa nahka. Toiseksi, nyt on tullut eteen se kauan tiedossa ollut hetki, eli muutto. Niin, eihän muuttamisessa mitään ihmeellistä ole, mutta meillä sattuu olemaan tällä hetkellä edullinen huoneisto, eikä takuuvuokraa. Tähänkin olisi voinut varautua. 

Viimeisin, muttei vähäisin on tietysti nämä suuret elämäni suunnitelmat, jonka kivijalkana on  ollut yrittäjyys. Olen käytännössä haaveillut, tai totuttautunut ajatukseen toimimaan yrittäjänä jo vuodesta 2009 lähtien. Mutta! Te, ketkä olette edellistä blogiani lukeneet, tiedätte, että Alarik oli meille aikamoinen yllätys. Ei suunniteltu. Olen kuitenkin jatkanut omien suunnitelmieni toteuttamista kohti syksyä, jolloin ajattelin yritystoiminnan alkavan. Pitänyt ajatuksesta kiinni kynsin ja hampain, samalla repien hiuksia, ja miettien miten me ikinä tulemme pärjäämään? Nyt olen vihdoinkin saanut rauhan, kiitos kaikkitietävän isosiskoni kanssa käydyn keskustelun. Oikeasti, kaikilla pitäisi olla isosisko!

Alarik on parasta mitä olen ikinä saanut. Jotain niin ainutlaatuista, ja kaunista, ettei semmoisesta olisi voinut edes ymmärtää unelmoida. Yrittäjyys tällä hetkellä rasittaisi perhe-elämäämme ja parisuhdettamme, jonka lisäksi se todennäköisesti kaatuisi pääoman puutteeseen. Sille tulee vielä aikansa, mutta nyt minulle on tärkeintä olla isä ja puoliso. On huojentavaa poiketa kiviseltä polulta, vaikka matka on ehkä pidempi. Unelmat elää, ja suunta on sama!

Kai se on vain niin, että ongelmilla on tapana kasautua? Ihanpa sama joka tapauksessa minulle, sillä aion monottaa tuon ongelmakasan jonnekkin hyvin kauas, ja perinteitä kunnioittaen myös mahdollisimman syvälle. Katsotaan mitä aika tekee asialle. Pajahommat jatkuu vähintäänkin harrastuksena, ja tulevasta työpaikasta riippuen täytyy muistaa, ettei sivutoiminen yrittäjyys ole koskaan poisluettua. Loppuvuosi tulee olemaan eeppinen, ja minä aion olla mahtava. Varsinkin työnhakutilaisuuksissa.

Barney Stinson on ehkä huipuimpia tyyppejä ikinä, sarjassaan How i met your mother. :)
Kuvan lainattu: https://www.facebook.com/pages/Barney-Stinson-How-i-met-your-Mother/35508322831

torstai 3. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet kujeet



H - Huikean mahtavaa uutta vuotta! Uusi vuosi, uudet kujeet, vai mitenkäs se sanonta menee. Valitettavasti täytyy myöntää, että olen enemmänkin Sama pää kesät talvet-tyyppiä. Minä ja uudenvuodenlupaukset lähtevät nimittäin käytännössä aina eri teille viimeistään loppiaisena, mutta tänä vuonna aion tehdä poikkeuksen. Toisin kuin Maya-kansalla, niin meikällä on tällekkin vuodelle almanakka, jonka ajattelin täyttää lupauksillani. Syynä tähän on yksinkertaisesti kyllästyminen omaan itseeni. On aika tehdä parannus! 

Päätin, ettei kyse ole uudenvuodenlupauksesta, vaan tavoitteista. Uusi H, versio 2013.0. Oman  elämäni evoluution huippu, tai ainakin sen viimeinen äkkijyrkkä nousu! Näin siis naamioidaan epävarma uudenvuodenlupaus toimivaksi ratkaisuksi. En tiedä tunnenko itseni neroksi, vai tyhmäksi, mutta näillä mennään.

Otan tälle vuodelle kaksi suurta tavoitetta:
  1. Liikunnan harrastamiseni on aina ollut hetkittäistä. Lenkkeilyt tahtovat jäädä aina viimeistään parin kuukauden jälkeen, jolloin homma alkaa maistua pururadalta, tai sitten ei vain muka jaksa. Viime talvena sain sentään pidettyä päätökseni pyöräillä läpi talven, mutta arvatkaas vaan miten on nyt käynyt, kun pitkätukalla on perheauto pihassa. Liikunnasta on vain ja ainoastaan hyötyä elämälleni, joten tämän vuoden aikana siitä tulee vihdoinkin taas osa elämääni. Vaikka haen ennen kaikkea liikunnasta jaksamista ja tervellisempää elämää, niin saishan tuo vatsanseutu siinä samalla vähän kiinteytyä. ;) Sen kunniaksi starttaan vuoden myös näillä perinteisillä: tipattomalla tammikuulla ja herkkulakolla.
  2. Talous. Olen kirjannut KAIKKI ostokseni Exceliin syyskuusta lähtien, ja tiedän tasan tarkkaan minne jokainen euro taloudessamme päätyy. Suosittelen kokeilemaan, meinaan yllätytte miten paljon rahaa voi pistää pelkästään herkkuihin. Olen äärimmäisen kyllästynyt siihen, että kaikki rahat kuluvat ja ennen seuraavaa palkkaa tekee jo tiukkaa. Eläminen maksaa, mutta ei niin paljon, mitä siihen käytän. Tänä vuonna pankkitilini ei mene nollille.
Siitä se lähtee, herkuttelin juuri 7 (!) hedelmää, joista yksi oli omena ja loput rypäleitä. Hyvästi sipsit  sun muut! Ja mitä tulee herkullisiin oluisiin, niin jatketaan maistelua aikaisintaan helmikuussa. Nyt se on kirjoitettu, ja täten se on myös virallista. Karvanaama palaa pururadoille, ja lähtee jälleen   hyppelemään pommeja uimahallin, hyppiminen kielletty-kyltin vierestä. Helkama Oiva kiitää  huomenaamuna hämärässä, kuin Batman Gotham Cityn yössä.

Entäs te ihanaiset lukijamme, onko uudenvuodenlupauksia, ja osaatteko pitää ne? :)

Ps. A työstää mielenkiintoisen näköistä blogipäivitystä, jossa on koko vuosi 2012 kuvina. Jännityksellä jään odottelemaan. :)