H - 365:s aamu. Havahduin hereille unestani, ja avasin silmäni. Pienet totiset kasvot kirkastuivat vieressäni yhtä nopeasti kuin aurinko, joka pääsi vihdoin tummien pilvien takaa esiin. Hymyilin hänelle ja huokaisin, sillä vaistosin, ettei aamunkoitosta ollut vielä kulunut pitkään. Suljin väsyneenä silmäni ja kuuntelin, miten poikani nousi istumaan. Alarik kokeili perinteisesti, miten äiti suhtautuisi tähän aikaan nousemiseen.
Luulen, että möömöläinen tietää aivan yhtä hyvin kuin minäkin, että isi on huomattavasti enemmän aamuihminen, kuin äiti.
Tuonakin aamuna Alarikin jutustelu alkoi parilla varovaisella sanalla. Kunpa tietäisin, mitä ne tarkoittavat. 15 sekuntia myöhemmin alkaa tulla jo kokonaisia lauseita kielellä, jota en ihan vielä ymmärrä. Poika kuitenkin tietää keinot isin herättämiseen, kun puhe ei riitä. Isissähän on tsiljoonia kivoja karvoja, joista vetää. On lyhyitä vaaleita käsikarvoja, hassuntuntuisia punaisia partakarvoja ja tietenkin hiukset. Hymyilen uudestaan ja avaan silmäni: "Hyvää syntymäpäivää rakas poikani.". Tänään tehdään niin kuin sinä haluat, ja jos tämä on hyvä hetki herätä, se on silloin niin.
Vuosi on lyhyt aika. Tuntuu, että siitä on vain hetki, kun pitelin tuota jo isoksi kasvanutta pellavapäätä ensimmäistä kertaa tärisevissä käsissäni. Toisaalta, nämä 365 päivää ovat olleet elämäni tapahtumarikkainta aikaa. Olen saanut seurata vierestä, miten pienet kädet tapailivat ensimmäisiä kertoja esineitä. Katsoa, miten tarkkaan hän tutkii kaikkea löytämäänsä. Vahtia hänen jokaista liikettään.
Jos jokin tässä maailmassa on aitoa hyvyyttä, niin se on pieni lapsi. Se on jotain niin täydellistä ja puhdasta, sitä haluaa suojella kaikelta. On vaikeaa pukea sanoiksi, miten onnelliseksi tuo pieni ihminen minut tekee. En taida pystyä kuvailemaan sitä, mutta kerron teille mitä tapahtui viimeksi, kun hain hänet hoidosta mummolasta.
Huomattuaan minun astuvan sisälle, poikani kiirehti kontaten luokseni ja nousi seisomaan ottaen jaloistani tukea. Nostin poikani syliini ja hän rutisti minua niin lujaa, että se tuntui yliluonnollisen voimakkaalta hänen voimiinsa nähden. Rutistin takaisin, ja hän painoi päänsä rintaani. Kyyneleet pyrkivät väkisin silmiini, niin pyyteetön rakkaudenosoitus. Jostain taustalta kuulin: "Alarik on isinpoika".
Neljän viikon päästä seison alttarilla. Jalat saattavat hieman täristä, ja hikikarpalot nousta otsaan. Tulen katsomaan, miten rakkaani ilmestyy kirkon pariovista sisään kauniimpana, kuin kukaan. Huuleni saattaa väpättää, kun kävelen häntä vastaan ja kävelemme yhdessä papin eteen. Katson morsiantani silmiin, ja sanon: "Tahdon".
-----------------------------------------------------
Taianomaisista kuvista kiitos kuuluu JS Disain:n Jere Satamolle. Aivan mahtava tyyppi ja huikea ammattitaito!
A voitti keväällä häämessuilta vapaavalintaisen kuvauksen, jonka käytimme Alarikin 1-vuotiskuviin, sekä perhekuvaukseen, kauniissa valitsemassani ympäristössä.
------------------------------------------------------
Hääkiireet tulevat olemaan seuraavan neljän viikon aikana rajuja, joten emme välttämättä pysty olemaan kovin aktiivisia blogin parissa. Pahoittelut tästä jo etukäteen. Tulen kuitenkin ennen häitä tekemään ainakin postauksen polttareistani, kunhan ne on koettu. ;)
