Masu vasten masua

A - Raskauteni ollessa alussa (noin rv 10) aloin lueskella erästä odotusfoorumia. Sinne oli kerääntynyt jo hyvä joukko tulevia äitejä, joiden lasketut ajat olivat heinäkuussa 2012. Sieltä lueskelemani jutut olivat monesti kuin minun näppäimistöltäni, ja siksi aloin vähitellen myös itse kirjoitella sinne.

Vertaistuki

Purin itseäni usein näille tuntemattomille kanssaodottajille, koska se oli niin helppoa. Tuntui, että oli turha huolestuttaa läheisiä ihan joka pikku murheen takia. Jokainen sai siellä vastaukset kysymyksiinsä, tukea ja virtuaalivälittämistä. Huomasin miten tärkeää näin suuren elämänmuutoksen alla oli saada vertaistukea.

Jossain vaiheessa perustimme Facebookkiin suljetun ryhmän, jossa jatkoimme kirjoittelua vielä tiiviimmin. Silloin myös aloimme Turun alueen "heinäkuisten" kanssa sopia miittejä keskenämme. 2-4 odottajan porukkana tapasimme joitain kertoja kahvittelun merkeissä, ja puheensorina oli valtavaa! Oli mahtavaa päästä juttelemaan muiden kanssa, jotka olivat samassa elämäntilanteessa. 

Pikkuhiljaa "heinäkuisia" vauvoja alkoi putkahdella maailmaan, ensimmäiset jo touko-kesäkuussa. Kun ryhmäämme alkoi ilmestyä suloisten, ruttuisten vastasyntyneiden kuvia, iski minulle oikeastaan vasta ensimmäistä kertaa vauvakuume. (Onneksi oma oli jo hyvässä vaiheessa tulossa.. :P)

Kuuluin häntäpäähän heinäkuuta lasketun aikani kanssa, ja suurin osa ryhmäläisten vauvoista ehtikin syntyä ennen meidän poikaamme. Vauvautuneet tsemppasivat ihanasti meitä loppukuun odottelijoita jaksamaan loppumetrit lannistumatta. 

Nyt ovat kaikki ryhmämme vauvat syntyneet. Yli 60 vauvaa! Vauvoista suurin osa on saanut jo nimensä. He ovat hymyilleet ensi kertaa, kärsineet vatsavaivoista, nukkuneet sekä hyvin että huonosti, syöneet, puklanneet, ja tehneet kaikkea sitä mitä vauvojen kuuluukin. Ja kaikesta tästä me "heinäkuisten" äidit olemme ryhmässämme saaneet jutella toisillemme. 

Pienikin joukko vie aika lailla tilaa ;)

Pikku-K on 4 päivää vanhempi meidän Pikku-A:ta

Me Turun lähiseutujen äipät olemme tavanneet nyt vauvoinemme jo monta kertaa, noin kerran viikossa. Kauppakeskuksen kahvilassa saamme paljon hyväntahtoisia katseita. Luultavasti kyllä vauvojemme takia. ;) Nämä tapaamiset ovat yksi viikkoni kohokohdista. Näistä tyypeistä on yhteisen taipaleemme myötä tullut yllättävänkin tärkeitä. ♥

Vauvakerho

Perhekerhot, vauvakahvilat, jne. Olin kuullut niistä jo raskausaikoina, ja suhtautumiseni ei jostain syystä ollut ehkä se myönteisin. Mielsin ne ahtaiksi pöytärykelmiksi, joissa itkevät vauvat ja hermostuneet äidit olisivat sumpussa, isompien lasten juostessa ympärillä ja huutaessa. (Mistä lie tämäkin mielikuva tullut.) Alarikin syntymän jälkeen ajattelinkin, että minulle riittävät kyllä nämä "heinäkuiset" äipät, ja kaikki muut lähipiirin vasta vauvautuneet. Enkä siis tarvitsisi sen lisäksi mitään sen kummempia kerhoja.

Neuvolassa ensimmäisellä kerralla terkkari esitteli alueemme perhetoimintaa, ja antoi esitteen, jossa kerrottiin esikoisvauvojen ja äitien kerhosta, joka starttaisi alkusyksystä. Unohdin lappusen johonkin, enkä miettinyt asiaa sen koommin. Samalla alueella asuva äitikaverini kuitenkin kyseli, että lähtisinkö tutustumaan kerhoon, ja hetkeäkään en ole katunut lähtemistäni.

Alarik tykkää laululeikeistä,
vaikka tässä kuvassa ei siltä näytäkkään. :D

Meitä on kerhossa viisi äitiä, viisi pientä poikaa, sekä kaksi ohjaajaa. Kokoonnumme kerran viikossa ja päiväohjelmaan kuuluu kuulumisten ja seurustelun lisäksi jokaiselle päivälle oma aihe, laululeikkihetki, vauvojen ruokailua ja äitien kahvittelua. Aiheet syksylle ovat mielenkiintoisia! Ohjelmassa on kantoliinaopastusta, vauvahierontaa,  levyraati & nyyttärit, isänpäiväkorttien askartelua, vauvatanssia- ja jumppaa sekä äitien niska-hartiahierontaa. Käymään tulee vierailijoita, jotka pitävät pikkuluentoja  mm. vauvojen nukkumisesta ja rytmistä, voimavaroista ja jaksamisesta, varhaisesta vuorovaikutuksesta, vauvan itsetunnon kohottamisesta ja kehumisesta, perheestä ja parisuhteesta, turvallisuudesta kotona jne. 

Etualalla pikkumuru ja taaempana puolivuotias Justus,
joka viilettää matolla jo lujaa. :)

Ja tästä kaikesta meinasin jäädä paitsi väärien mielikuvien takia, ja siksi että hieman jännitin tuntisivatko kaikki muut jo valmiiksi toisensa, jolloin tuntisin itseni ulkopuoliseksi. Tiedän monia, jotka ovat ajatelleet samoin kuin minä ennen, ja siksi myös päätin kirjoittaa aiheesta nyt blogiin. Nyt kokemusta rikkaampana voin vain todeta sen, että kannattaa lähteä katsomaan, koska saattaakin yllättyä miten paljon nykyään (ilmaista) toimintaa järjestetään ja matkan varrella voi vaikka saada uusia ystäviäkin. Sekä itselleen, että vauvalleen. :)