maanantai 14. lokakuuta 2013

Hääpostaus osa 3: Juhlapaikka & koristelut

A - Lähdimme etsimään meidän näköistämme hääjuhlapaikkaa H:n kotiseudun ympäristöstä 2012 loppukesästä. Kivanoloisia paikkoja oli muutamia, mutta meitä rajoitti päätöksemme valmistaa itse ruoat vieraille. Melkein kaikissa paikoissa oli sopimus pitopalvelun kanssa. Onneksi kuitenkin löysimme juuri sopivan paikan.























Seinillä roikkui itse väkertämiämme viirejä, joissa oli käytettynä samoja kuoseja kuin hääkutsuissa. H:lla oli toki oma valtaistuimensa tuolinaan, ja löysimme minullekin oikein nätin "kuningattaren tuolin" perhepiiristämme lainaksi. Samalla löytyi myös sopiva pöytä meille. Kiitos vielä kerran niiden lainasta T & R! :)


Jokaisessa pöydässä oli Riihimäen lasipurkki kynttilä sisällään lyhtynä. Niistäkin saamme kiittää montaa ihanaa ihmistä, jotka niitä meille uskaltautuivat lainaamaan! Maljakkoina toimivat pilttipurkit, joiden sisällä pöytäkukkina oli oman pihamme syyshortensian kukat. Koivuiset rinkulat niiden alla ja menu/ohjelmakorttien pidikkeet väkersimme talkoovoimin mökkitunnelmissa. Pitsiset lautasliinarenkaat syntyivät myös parin tyttöjen illan voimin, samoin kuin lähes kaikki paperiaskartelut. Toki H:kin niitä oli tekemässä. ;)

Vieraat tykkäsivät kovasti hääbingostamme. Se aiheutti paljon hupia ja pientä kilpailuhenkeä. Ainut miinuspuoli siinä oli, että se oli liian helppo! Meillä oli neljää erilaista bingolappua, mutta yllättävän nopeasti rivit silti täyttyivät nopeimmilla. ;)


Käsityönä valmistetut yksityiskohdat, joita oli ympäri juhlapaikkaa, vahvistivat paikan olevan meille juuri sopiva. Tykkäsin myös hirmuisesti parviratkaisusta, jonne saimme sijoitettua myös pari pöytää. Sieltäkin näki oikein hyvin tanssilattialle ja meidän pöydällemme. 

Muutenkin  pidän tärkeimpänä asiana paikan valinnassa, näin jälkikäteen ajattelen juuri tuota seikkaa, että kaikki vieraat näkevät häiden päätapahtumat. 

Hääpäivityksiä varmaan vielä satelee pikkuhiljaa tässä muiden seassa. Piakkoin kertoilemme myös viime viikolla tekemästämme häämatkasta Budapestiin! Sen verran voin paljastaa, että ihanaa oli! <3

2 kommenttia:

  1. Kerrotko lisää tuosta hääbingosta! Mitä siinä siis käytännössä oli? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta on varmaan aika erilaisia versioita liikenteessä, mutta selitänpä nyt meidän versiomme. :) Eli jokaisella aikuisella vieraallamme oli tuollainen lappu omalla paikallaan. Sitä sai alkaa täyttää (eli raksia) saman tien, kun näki jotain lapussa olevia asioita tapahtuvan. Kun sai vaaka- tai pystyrivin täyteen, sai huutaa bingon.

      Ekat bingot tulivat juhlissa todella nopeasti, joten jälkikäteen ajatellen, olisi voinut bingon saada vaikka vasta sitten kun koko lappu on täynnä tms. Sitten bingosta olisi ollut iloa pidempään vieraille. Tosin saimme kyllä silti siitä hirmuisesti kiitosta ja se aiheutti paljon hyvää keskustelua vieraiden kesken. :)

      Poista

On mahtavaa saada kommentti, kysymys taikka palaute. Anna palaa! :)