A - Heinäkuisten (eli kotoisammin hellujen) fb-ryhmästämme sain idean esitellä sekä heille että myös tietysti teille, kotimme. Ryhmäläiset postailivat tänään kuvia kodeistaan sivullemme, ja niitä oli kyllä hauska päästä katsomaan. Monilla oli aivan erilaiset kodit, kuin mitä olisin luullut. Kai sitä muodostaa jonkinlaisen mielikuvan ihmisestä, ja saattaa kuvitella valmiiksi päässään millaisessa kodissa hän voisi asua.
Nyt pääsette kertomaan vastaavatko teidän kuvitelmanne meidän kotiamme! Muutenkin piti teille sanoa, että kommentoikaa ihmeessä enemmän! Pienen pieniäkin kommentteja on mahtava saada ja ne piristävät väsyneenkin päivän. :)
Mutta pidemmittä puheitta, olkaa hyvät ja astukaa sisään!
Asustamme yksityiseltä vuokraamassamme kerrostalokolmiossa, jossa on 76,5 neliötä. Eteisessä on kivalaattalattia ja vihreät seinät, jotka ovat entisen asukkaan laittamia. Tykkään kyllä molemmista!
Työhuone/Alarikin huone on vielä keskeneräinen hiukan, joten siksi sieltä vain yksityiskohdista kuvia. Kuvista ehkä välittyy minun lastevaate-addiktioni lisäksi myös H:n lautapeli-innostus. ;) Makuuhuone ei ollut tänään kovin kuvauksellinen (eli räjähtänyt), joten sen näette mahdollisesti vasta seuraavassa kotipäivityksessä.
Seuraavaksi vuorossa on keittiömme, joka on jo pitkään viihtynyt turkoosissa asussaan. Se on jopa aika harvinaista, koska tekstiilien värimaailma saattaa vaihdella meillä useinkin. Kohta tulee kyllä joulu, ja silloin tapahtuu seuraava muutos. Ehkä näette kuvia myös joulukodista?
Keittiökuvat lautashyllykuvaa lukuunottamatta jo vanhempia (kenties huomasitte vihreät lehdet puissa ja narsissit :D), mutta ne osat keittiöstä niin samannäköiset edelleen, etten sitten tänään huonommassa valossa alkanut uusia räpsiä.
Kylppärikuvat ovat myös hiukan vanhempia. Tuolta siellä suurin piirtein pitäisi näyttää! ;)
Kaikki olohuonekuvat on otettu tänään. Pieni möllinkäinen on tänään kovasti harjoitellut kääntymistä. Molemmille kyljille mennään jo vauhdilla, mutta äidin apua tarvittiin vielä mahalleen pyörähtämiseen. Kuvassa näkyy myös kuinka äippä on bloggaillut lattiatasossa, samalla poikaa leikittäen.
Ympäri kotiamme on laajalti käsitöitä esillä, sekä meidän että muiden. Vas. kuvassa H:n tekemät rummut seinällä ja toisessa kuvassa artesaaniluokkakavereideni Alarikille tekemät betonitossut. ♥
Pidämme molemmat vanhoista asioista ja esineistä. On hienoa, että esineellä voi olla tarina kerrottavanaan. Kotimme on täynnä sellaisia.
Alarik nukkuu yleensä onneksi parvekkeella pitkät päikkärit. Muuten se onkin kissojen valtakuntana. Ne viihtyvät lasitetulla parvekkeellamme vaikka tuntitolkulla.
Kiitos käynnistänne ja tervetuloa uudestaan! :)
Ihana koti! Juuri sen näköinen kuin olisin kuvitellut teillä olevan. :)
VastaaPoistaKiitos, ollaan kyllä kovasti tehty siitä näköistämme. :)
PoistaAivan ihana koti. Ja ihanan näköinen tuo taulu (jossa narsissit alla) :)
VastaaPoistaKiitos. Se tauluhan on siis keittiöpyyhe kehyksissä syntymävuodeltani. ;)
PoistaViihtyisä koti, myös livenä!
VastaaPoistaKiitokset! Alkoi kiinnostaa heti, että kuka tämän nimimerkin taakse kätkeytyykään. ;) Vinkkaahan joskus, vaikka livenä! :)
PoistaAh, tosi ihana koti teillä! :) Tykkään itse monista samantyylisistä jutuista, teil on paljon kivoja esineitä kuvista päätellen ja ihanan värikästä! Eteisen pinnat on virkistävän erilaiset, edelliselläkin asukkaalla ollut näköjään hyvä maku. Tykkään teidän blogista kovasti!! :)
VastaaPoistaKiitos myös sinulle! On ollut ihana, kun on jotenkin saanut tuotua vielä enemmän värejä sisustukseen lapsen tulon myötä. Oli meillä niitä ennenkin, mutta hiukan hillitymmin. Tykkään kyllä tästä enempi. :)
PoistaOlisi kiva jos tekisitte joskus erillisen tekstin kissoistanne :) ovat niin kovin suloisen näköisiä niin olisi kiva nähdä kaikista kuvia ja pieni selostus
VastaaPoistakannatan! :) ihana koti teillä!
PoistaKissapostaus siis tulossa jossain vaiheessa. :) Kisutytöt ovat otettuja kehuista!
PoistaHassua, oon aina jotenkin miettiny että asutte omakotitalossa. :D Tai sit on mennyt bloggaajien kodit sekaisin. :)
VastaaPoistaTai saattaa olla, että olet juuri ollut sellaisen mielikuvan vallassa, josta juuri tekstin alussa kirjoitin! :D Kyllä me vielä joskus varmasti asutaankin omassa talossa. <3
PoistaKettuja! ^_____^ Meikä bongaa ja oon jotenki niin mielissään jos jostain löydän (koska ketut on cool). Niin ja kotipostaukset on aina ehdottomasti lemppareita. Minuu kiinnostaa tosi paljon aina miltä kaikilla näyttää. Koetan kurkkia jopa naapureiden ikkunoista sisälle jos verhot ovat sopivasti auki.. Hupsis. Mutkun mua kiinnostaa sisustus ratkaisut ym! Itse en osaa ja koetan imeä hyviä vaikutteita.
VastaaPoistaH:n edelliseen kirjoitukseen en oikein osaa sanoa mitään muuta kuin että surullista.
Ketut on ihan mun lemppareita, ilvesten lisäksi! Itseasiassa yhdessä kuvassa vilahtaa itse suunnittelemani kettukuosi Myytti. ;)
PoistaAAA! Siistiä! Haluatko paljastaa mikä noista on se sinun suunnittelemasi? Mielenkiinnosta suunnitteluun (ja kettuihin). :)
PoistaKun avaat kuvan isommaksi, niin näet taulun, jossa lukee Myytti. Se on se. Sama kettu seikkailee myös kuosissani Myyttimetsä, josta ehkä joskus juttua kunhan saan siitä (lue:ehdin) jotain valmistettua. ;)
PoistaJaa eipä se teksti kyllä näykään vaikka avaa isoksi. Eli siis tuo alimmainen kehystetty kuva, jossa vihreä ääriviivakettu. Samassa kuvassa oleva postikortti talvisista ketuista on ystäväni muotoilija Riia Suutarin suunnittelema. :)
PoistaKiitoksia kovasti! :)
VastaaPoista