Lensitkö taivaisiin, vai jatkoitko matkaasi aina luokse tähtien? Muutuitko yhdeksi luonnon kanssa, vai siirryitkö toiseen todellisuuteen, josta vain henget tietävät?
Kyllä minä tiedän isä, minne sinä menit. Lähdit merelle, kuten niin monena aamuna aikaisemminkin. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun sinä olit jo lähtenyt ennen kuin heräsin. Siellä sinä istut veneessäsi, pieni tuulenvire hiuksissasi. Hyräilet hiljaa ja irroitat jälleen yhden ahvenen verkostasi sillä vanhalla meriveden ruostuttamalla naulalla. Vedät keuhkosi täyteen raikasta meri-ilmaa ja pysähdyt katsomaan kaukaisuuteen. Hymyilet, sillä olet juuri siellä missä haluatkin.
On vaikeaa ymmärtää, että olet poissa. Mutta tämän lupaan sinulle. Huomenna, kun herään, en enää juokse laiturin päähän sinua odottamaan. Vaan käännän kylkeä ja hymyilen muistollesi. Iloitsen siitä, että olet päässyt rauhaan. Nostan kunniaksesi maljan ja kerron sinusta tarinoita. Sytytän sinulle kynttilöitä ja muistelen sinua. Ja sinä päivänä, kun kannamme sinut viimeiselle leposijallesi, kannan sinua ylpeänä. Sinä päivänä sanon sinulle hyvästi ja pystyn vihdoinkin itkemään.
Rakkaudella, Henri
Rakkaudella, Henri
Syvimmät osanottoni koko perheellenne.
VastaaPoista" Kun suru on eletty lävitse ihan, jää kaunis muisto - keskelle elämän pihan"
- uskollinen lukijanne -
Kiitoksemme.
Poistavoimia<3
VastaaPoistaKiitos Maru. :)
Poistavoimia <3
VastaaPoistaKiitos!
PoistaMahdollisesti maailman kaunein kuva.
VastaaPoistaOtan osaa.
-Raisa
Kiitos <3
PoistaOlipas koskettava, kihos kyllä kyyneleet silmiin lukiessa... Osanotto!
VastaaPoistaKirjoitat niin kauniisti. Voimia teille!
VastaaPoistaMielettömän kaunis muistokirjoitus. Hyvää ja turvallista matkaa isällesi ja jaksamista teille!
VastaaPoistaOsanotot ja hurjan paljon voimia!
VastaaPoista<3
VastaaPoistaOsanottoni ja voimia surun keskelle.
VastaaPoistaTodella kauniisti kirjoitettu. Lämmin osanotto ja paljon voimia teille.
VastaaPoista-Starwarsbody
Kaunis teksti! Rupesin itkemään ihan täysin.
VastaaPoistaOsanotot!
Osanottoni koko perheelle.
VastaaPoistaKaunis kirjoitus.
Osanottoni perheellenne! Kirjoitit todella kauniisti ja lämpimästi.
VastaaPoistaVoimia.
VastaaPoistaTänään tuli itku. Kirjoitit kauniisti. Otan osaa...sanaton.
VastaaPoistaIhana kirjoitus, näin se pitää olla. <3
VastaaPoistaTodella kaunis kirjoitus. Voimia koko perheelle.
VastaaPoistaLiikuttava teksti. Voimia suuren surun keskelle.
VastaaPoistaOtan osaa suureen suruunne..
VastaaPoistaMenetin itsekin isäni nuorella iällä, ikävä on edelleen kova.
Olen kovin pahoillani puolestasi.
VastaaPoistaKivinen
Oikein paljon kiitoksia teille kaikille! <3
VastaaPoistaVoi apua miten kaunis kirjoitus! Todella kaunis. :( <3
VastaaPoistaMuistoista aika rakentaa lohdutuksen.
VastaaPoistaOsanottoni ja jaksamista koko perheelle.
Kaunista, koskettavaa. Osanotot ja voimia koko teidän perheelle surun keskellä.
VastaaPoista<3
-n
Osanottoni koko perheelle, kaunis ja lämmin kirjoitus. Voimia teille!
VastaaPoistaOtan osaa.
VastaaPoistaOsanottoni ja voimia teille<3
VastaaPoista"Suru on hinta jonka rakkaudestamme maksamme"
VastaaPoistaLämmin osanotto.
Otan osaa!! Kylmät väreet menivät läpi kehon koko ajan kuin luin tekstiä...
VastaaPoista