lauantai 17. toukokuuta 2014


A - On tavallinen aamu ja istun tavallisessa linja-autossa. On luvattu poutaa, mutta ikkunasta näkyy vain harmautta. Mielessäni käy, siellä usein viipyvä ajatus;

"Elämä kiitää pikajunan lailla. Nyt vasta ymmärrän, miksi puhutaan ruuhkavuosista."






9 kuukautta oli vain hetki, vaikken sitä silloin tiennytkään. Ensimmäinen vuosikin tuntui menneen nopeammin, kuin ikinä olisin voinut kuvitella.

Niihin aikoihin palasin kouluun ja silloin ajan vauhti vain kiihtyi. Päivät vilisivät ohi silmieni.




Eräänä toukokuisena aamuna heräsin, katsoin viereeni korkeaan sänkyymme itse yöllä kavunnutta, pitkää ja hoikkaa poikaamme, ja huomasin vauvan kadonneen.

Pellavapäinen poikani avasi silmänsä hetken häntä katseltuani. Halasi minua ja antoi suukon poskelleni. Silloin tiesin, kaikki on juuri niin kuin pitääkin.

7 kommenttia:

  1. Kiitos maanantaiaamun onnen porusta. <3 :') Esikoinen syyskuussa v. 2012 syntynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain. Onnenporut ovat joskus ihan poikaa. :)

      Poista
  2. Ihana, koskettava kirjoitus! :) Vauvan tilalle onkin varmasti tullut ihana pikkupoika. Aurinkoista kevättä! <3 -Pinjaatta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pinjaatta ja ihanaa kevään jatkoa sinullekin! :)

      Poista
  3. Herkkää niin herkkää. Mun tekis mieli samalla myös nauraa koska tuo herkkyys vähän jopa tihkuu yli. Joskus (usein) asiat joille ei pitäisi nauraa aiheuttavat sellaisen reaktion. Onhan teillä kaikki ok? En tiedä miksi mutta toisaalta tulee sellainen jännä fiilis. Ei siis pelkästään "Voih, poikaseni on kasvanut vahvaksi ja jopa hieman itse osaavaksi erilliseksi ihmiseksi." Tämä toivon mukaan väärä ajatus koska pysyn mielummin tuossa hauskemmassa ja tihkuvammassa herkkyydessä.

    Terkkuja Tampereelta. Täällä paistaa aurinko tänään ja me olemme suuntaamassa ruusutarhalle.

    Ja meillä menee mukavasti, koko perheellä perheenä. :)

    VastaaPoista

On mahtavaa saada kommentti, kysymys taikka palaute. Anna palaa! :)