perjantai 10. tammikuuta 2014

Wall of text

H - Epäusko, oli päivän ensimmäinen tunteeni kännykän herätyksen pärähtäessä soimaan. Voiko kello olla muka jo 4:45? Tuntui, että olin vasta nukahtanut. Noh, oma vikani. Tuli valvottua joululomalla iltaisin niin pitkään. Nyt se kostautuu yöunien vaihdellessa viidestä kuuteen tuntiin. Onneksi omaan taidon nousta sängystä, kuin laatikostaan vapauteen singahtanut vieteriukko. Aamupala sen sijaan ei oikein toimi tuohon aikaan aamuyöllä, mutta pakko se on vain syödä. Kauratyynyt paahtimen kautta naamariin. Olin jälleen kerran pysäyttämätön aamurobotti, joka tekee kaiken aina samassa järjestyksessä puolihorroksessa. 

Autoon istuessani vilkaisen tottuneesti kelloa. Se näyttää 05:15, niin kuin pitääkin. Kääntäessäni avainta virtalukossa muistan liian myöhään, että kuuntelin musiikkia aivan liian kovaa tullessani kotiin. Tutut kädenliikkeet, volume alas, hanurinlämmitin päälle, puhallin lämpimälle, valot päälle ja pyyhkijät sutimaan. Onneksi tässä päivässä sentään oli jotain poikkeavaa, nimittäin veden sijaan satoi räntää. Varsin hurmaavaa. 

Sain appiukolta lokakuussa luistelusukset synttäri/valmistujaislahjaksi, ja olen sinnikkäästi säilyttänyt niitä tuulikaapissa siitä asti. Vaimo on turhautunut jo moneen kertaan niiden säilytyspaikasta, mutta olen toistaiseksi pystynyt pitämään ne poissa varastossa. Joten räntää? Älkää viitsikö, pitkätukka kaipaa lunta.

Metallican One lähtee soimaan ja päiväni pääsee starttaamaan kappaleen alun kitaranäppäilyjen alkaessa. (Kiitos siitä Radio City.) Siinä lauleskellessa ja nuoruusvuosien karaokevetoja kyseisen biisin seurassa muistellen, alkoi fiilis kummasti parantua. Tänäänhän on perjantai, ja tämän lisäksi viimeinen työpäivä nykyisellä (määräaikaisella) työpaikallani.

Eihän sitä normaalisti tässä tilanteessa voltteja heitetä, mutta nyt kyllä voisin heittää! Aloitan nimittäin maanantaina vakituisessa työsuhteessa työpaikassa, josta haaveilin jo syksyllä mol.fi:n sivulla. Hyvästä työhakemuksesta huolimatta en lehtien putoamisen aikaan saanut kutsua haastatteluun. Mutta kuinkas kävikään; sain heiltä yllättäen sähköpostia viime vuoden loppupuolella. Kyseinen mesta saattaa hyvinkin olla se THE työpaikka, sillä käsityö/seppäily-haaveiden soveltuessa lähinnä pienyrittäjyyteen (johon ei tällä hetkellä mahdollisuutta ole), uskon uuden työpaikkani antavan minulle paljon. Maanantaita jännityksellä odotellessa. :)

Mitäpä tänne kuuluu? Olen ollut pitkään poissa, mutta onneksi A on pitänyt blogin pystyssä. Edelliseen postaukseen blogin kohtalosta oli tullut kivoja vastauksia, joita murunen onkin päättänyt noudattaa. Tiedän tasan tarkkaan mitä A tarkoittaa, sillä olen itsekin useasti pohtinut ajankäytön prioriteettejani. Tänään kirjoitan tänne siksi, että juuri nyt oli sellainen olo ja näin tahdon sen jatkossakin menevän. Ja tietysti haluan aina välillä muutenkin kertoa teille kuulumiseni. Ehkä kuitenkin suurin syy miksi haluan aina silloin tällöin kirjoitella tänne, johtuu teistä pitkään seuranneista lukijoista. Liikutun vieläkin joka kerta, kun joku teistä mainitsee lukeneensa vanhaa blogiani. Kirjoittaminen on minulle tärkeä harrastus, ja ilman teitä en välttämättä olisi edes päässyt tähän asti.

Menipä jutustelun taso hempeäksi. Niin! Siitä kirjoittamisesta piti kertoa. Kuten jo jossain vaiheessa mainitsin, olen tylysti hylännyt teidät ja lähtenyt yksinäiseen projektiin tuonne open officen puolelle. Kirjoitan siis kirjaa ja ihan tosissani. Se on aika kunnianhimoinen projekti, mutta jollain tavoin minulla on hirveä tarve aina luoda jotakin (Varsinkin nyt, kun käsityöt ovat tauolla.) ja tämä todellakin antaa haastetta. Genre on fantasiaa, käsi ylös ketkä lukevat? 
Luomaani maailmaa voisi parhaiten rinnastaa mihinkäs muuhun, kuin viikinkiajan skandinaviaan. ;) Eli tuonne 800-1100 lukujen meininkiin. Se oli minulle luonnollisin valinta, sillä olen sen ajan historiaa kiinnostukseni vuoksi itseopiskellut. Tällä hetkellä olen kirjoittanut prologin ja kahdeksan lukua, joista olen saanut (Vaatimattomana persoonana en haluaisi kehuskella.) erinomaista palautetta valituilta lukijoiltani. 

Olen valinnut tarkoin nämä lukijat. Tottakai rakas vaimoni on tietysti yksi heistä, ja hän onkin ollut suuri apu kieliopin kanssa. (Krhmm.. Niin, A on korjannut lähes kaikki blogitekstini tähän mennessä, mutta onneksi kehityn koko ajan ja hänen taakkansa on nykyään aika paljon vähäisempää.) Muru on myöskin ainoa, joka tietää juonta pidemmälle kuin muut, ja olen myös luonut yhden päähenkilöistä vaimoni persoonnallisuuden pohjalta. Tärkeistä tärkein siskoni on myös mukana projektissa, sillä hänhän se minut aikoinaan tutustutti fantasian ihmeelliseen maailmaan. Heidän lisäkseen mukana on A:n pitkäaikainen lukutoukka-ystävä, jonka palaute on korvaamatonta. Myös edellisen kouluni äidinkielen opettaja innostui lähtemään mukaan, kun A mainitsi asiasta hänelle. (A käy siis samaa koulua tällä hetkellä, josta valmistuin 2012.) Mainittujen lisäksi minulla on kaksi lukijaa, jotka eivät tunne minua entuudestaan, jotta saisin mahdollisimman rehellistä palautetta ilman tunnesidettä.

Semmoista minulle pääpiirteittän kuuluu. Työasioita ja kirjahommia. Toki tässä kaikkea muutakin on tapahtunut, mutta palaillaan niiden pariin toisella kertaa. A lukee sohvalla Deko-lehteä ja silmäilee samalla Carrien kasvoista päätellen aika vanhaa Sinkkuelämän jaksoa (Pelottavaa, että tiesin Carrien tuon aikaisen miesystävän (Aidan) nimen Ö_ö.), joten liityn hänen seuraansa. Oikein rentouttavaa viikonloppua!

12 kommenttia:

  1. Käsi ylhäällä! Eipäs vaan molemmat kädet!

    VastaaPoista
  2. Mä voisin nostaa jalatkin ylös! Krrhh. Siis viittausmielessä! :D

    VastaaPoista
  3. Ohoh. Kännykällä vastatessa tuli näköjään toisen tilini nimimerkillä, mutta samako tuo. :)

    VastaaPoista
  4. Kaikki raajat täälläkin ylhäällä! Toivottavasti saat joku kaunis päivä julkaisuun asti kirjasi, mielelläni sen lukisin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan mihin rahkeet riittää! :)

      Poista
  5. Täälläkin kaikki käpälät kohti taivaita! Valtavasti tsemppiä kirjoitusurakkaan ja uuteen työhön. Kirjoitusprojektisi kuulostaa mielenkiintoiselta niin genren kuin miljöönkin suhteen, jään mielenkiinnolla odottelemaan jatkoa. :)

    t. blogia viikolta 14+0 saakka seurannut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset tsempistä! Duuni on ainakin lähtenyt hyvin alkuun. :) Unohdin tästä postauksesta mainita mahdollisia vaikutteitani kirjassani, joten kerron ainakin niistä lähiaikoina.

      Poista
  6. Olipa mukavia uutisia. Kerrassaan!!! Hienoa Hoo! Ja kiitos kun jaoit nämä kanssamme.

    VastaaPoista

On mahtavaa saada kommentti, kysymys taikka palaute. Anna palaa! :)