sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Lomainstat ja pohdintoja blogin jatkosta

A - Ihana, mutta edellisiä lapsiaikaisia lomia rankempi pohjoisen loma alkaa olla loppusuoralla. Lapin matkoillamme meillä on monta paikkaa kierrettävänä, koska on mahtava päästä moikkaamaan kaikkia tärkeitä samalla reissulla. Aiemmin se on sujunut hyvin, mutta nyt Alarik on ilmeisesti sellaisessa ikävaiheessa, että nukkuminen uusissa paikoissa on hankaloitunut. Muuten loma on ollut oikein mukava ja vauhdikas.

Menoa ja meininkiä on tosiaan riittänyt, ja siksi aiemmista lupailuistani huolimatta en ole kerennyt kirjoitella. Se harmitti ja vähän ahdistikin. Muutenkin olen H:n tänne kirjoittamisen lopetuksen jälkeen monesti miettinyt blogin laittamista tauolla tai jopa sen lopettamista ajan ja inspiraation puutteen vuoksi. Olen kuitenkin hirmuisessa ristiriidassa asian kanssa, koska blogi on minulle tärkeä, enkä ihan heppoisin perustein sitä haluaisi lopettaa.

En oikein ymmärrä, miten niin monilla töissä käyvillä äideillä on aikaa kirjoittaa aktiivista blogia, liikkua, hoitaa lapsia, pitää yllä parisuhdetta/avioliittoa jne jne. Itse en kuulu näihin yli-ihmisiltä superäideiltä tuntuvien äitien joukkoon, ja siksi tässä mahdottomassa päätöstilanteessa olenkin. 

Tarvitsen nyt teidän apuanne. Pyydän teitä kertomaan mielipiteenne olisiko parasta pitää taukoa, kirjoittaa vain harvoin, mutta pitää blogi käynnissä vai lopettaa kokonaan. Toki teen itse päätökseni, mutta teidän mielipiteennekin on minulle tärkeä.

Lopuksi vielä lomakuvia piristykseksi:


































matka alkaa / toka pysähdyspaikka / unoa Rovaniemellä / nopea napapiiripysähdys / uutta vuotta! / isännät&emännät tietovisailua Sodankylässä / monopolya Sodankylässä / pitkästä aikaa villasukan neulontaa / 81 päivän herkkulakko alkoi vuoden vaihteessa meillä molemmilla / loma <3 / mun serkkupojat & Alarik ja minuscule / serkun luota päivälliskattausta / samaisen serkun kanssa hölmöilyä / paluumatka alkaa / mallorca-peliä Oulussa / blogin kirjoittelua

Ai niin ja oikein ihanaa uutta vuotta 2014 kaikille! <3

21 kommenttia:

  1. itse olen oman blogini kanssa siirtynyt kirjoittamaan harvemmin mutta silloin kun kirjoitan, pyrin kirjoittamaan vähän pidempiä pätkiä. se on kuitenkin sinun blogisi ja saat kirjoittaa juuri silloin kun ehdit, jaksat ja kykenet :) älä nyt ainakaan lopeta, teidän juttuja on niin kiva lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta avauskommentistasi. :) Pähkäiltyäni asiaa, olen päätynyt tähän suuren osan teistä ehdottamaan ratkaisuun; kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu. Tämä "purkautuminen" asiasta sai jo ahdistukseni kaikkoamaan ja eiköhän tämä siis taas tästä.

      Poista
  2. Ymmärrän. Suosittelen pitämään taukoa ja sen aikana rauhassa miettimään, mitä tehdä jatkossa. Teidän kuulumisia on tosi kiva kuulla, joten missään nimessä en minäkään toivoisi sun kokonaan lopettavan. Kannattaa just miettiä sit sekin, että haluatko pitää tiuhempaa postaustahtia yllä vai vaikka vaan kerran viikossa, jolloin sitten kokoat ehkä hiukan enemmän asioita yhteen. Tsemppiä, mitä siten ikinä päätätkään tehdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ymmärryksestäsi, kommentista ja tsempeistä. On niin helpottavaa kuulla, että lukija(t) ymmärtävät. Tästä saa paljon, mutta pitää myös antaa paljon. Ja aina se ei onnistu.

      Poista
  3. Minua ei yhtään haittaa, vaikka kirjoittaisit harvemmin. Sitä varten RSS-feedit ovat, ettei turhaan tarvitse käydä kurkkimassa, vaan tietää heti kun jotain luettavaa on. Ei bloggaamisessa tarvitse riman niin kamalan korkealla olla. Kirjoittaa silloin ja sen verran kun tuntuu hyvältä. Elämässä on kaikenlaisia kausia, nyt sinulla on kiirettä eikä inspiraatiota tunnu riittävän, mutta vaikka kesällä voi olla ihan toinen tilanne. Minusta on kiva lukea juttujasi, joten toivon, ettet kokonaan lopeta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aivan totta, että toisessa elämäntilanteessa kirjoitusinspiraatio voi olla aivan eri, ja osittain siksi päätinkin jatkaa, vaikka sitten hiljaisemmalla linjalla. Kiitos sinullekin! :)

      Poista
  4. Mulle blogi on ainakin sellainen paikka, johon kirjoitan itselleni muistiin elämän juttuja. Jos joskus ei ole asiaa, ei tule postausta. Toisinaan voi tulla montakin viikossa. Älä siis lopeta, vaan kirjoita harvemmin - silloin kun tuntuu, että pitää päästä avautumaan tai kertomaan muillekin mitä kivaa on tapahtunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on ja kuuluukin olla. Itselleni olen alkanut tätä kirjoittaa, ja siihen pitäisi tulevaisuudessa tähdätäkin taas. Vaikka kyllä te lukijatkin ihania tietysti olette. ;)

      Kävin muuten vilkaisemassa sinun blogiasi, ja näyttipä tosi kivalta! Täytyy ajan kanssa tutustua enempi. :)

      Poista
  5. ois kiva jos tää blogi ois vaikka harvoin kirjottaisitki. mutta tietenki tee niin ku parhaalta tuntuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Kylläpä se taitaa mennä siihen, että tämä jatkuu, mutta harvakseltaan/silloin kun tuntuu siltä-kirjoittelulla. Ja varmasti välillä on suurempia inspis-kausia jolloin postauksia tulee enempi.

      Poista
  6. Mäkin tykkään lukea teidän juttuja. Eikä haittaa, vaikka ei uutta tekstiä tuu ees joka viikko, jos kirjoittelet vain silloin, kun siltä tuntuu. Tai sit pidät taukoo ihan niin kauan ku tykkäät ja odottelet inspiraatiota kirjoittaa. Ja se inspiraatio voi löytyä vaikka uuden elämänvaiheen myötä. Jos se unelmakoti lähivuosina löytyy, tiedä, vaikka blogista tulis remppablogi. Mä oon ite kirjoittanut blogiin viimeksi huhtikuussa :P Enkä ota siitä mitään stressiä. Tosin mulla on kyllä vain kolme lukijaakin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päädyin nyt sitten siihen, että harvakseltaan kirjoittelen. Kiva, kun olet ollut mukana niin kauan! Ja kiitos kommentistasi. Kommentit ovat yksi tärkeimmistä inspiraation lähteistä blogin kirjoittamisessa. :)

      Poista
  7. Lukijoita voi olla vähemmän, jos päivitystahti on hidas. Mutta jos blogi on itselle tärkeä, ikäänkuin päiväkirja, miksei sen voisi antaa olla olemassa ja kirjoittaa vaan silloin kun itsestä siltä tuntuu. Jos kirjoittaminen ei huvita tai siihen ei löydy aikaa tässä elämän vaiheessa, voi asiaan palata myöhemmin. Varmasti ne uskollisimmat lukijat pysyvät mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukijoiden väheneminen on tietysti riski tahdin hidastamisessa, tottakai. Mutta niinkuin sanoit, varmasti ne uskollisimmat pysyvät mukana. Ja olisi tosiaan opeteltava kirjoittamaan tätä taas enemmän itselleen, kuin lukijoille. Ehkä siitä ei syntyisi sitten sitä painetta, jota joskus olen tuntenut. Kiitos kommentistasi!

      Poista
  8. Hei, blogianne on ollu niin kovin ihana lukea, se on hyvällä tavalla erilainen ja raikas. Toivon, että et lopettaisi bloggaamista kokonaan, vaan kirjoittelisit tänne sitten vaikka harvakseltaan! Olisi ihanaa jatkaa lukemista vaikka lukemista tulisi harvemmin. Tsemppiä ja hyvää alkanutta vuotta teidän perheelle <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Kyllähän tämä nyt jatkuu, tällä hetkellä harvakseltaan, mutta kuitenkin. :)

      Poista
  9. Hei, en ole koskaan kommentoinut blogia saati muutakaan, mutta nyt sen teen. Olen jo jonkin aikaa lukenut teidän blogia täällä taustalla. Eksyin blogiinne 9 kuukautta miehen silmin -blogin kautta ja ihastuin teidän tyyliin kirjoittaa (on jopa vetänyt tippaa linssiin välillä). Bloginne on raikas tuulahdus minun joskus niin tympeään päivään. Pelastaa sen ja saa itselle energiaa ja hyvän mielen.

    A (jos voin näin kutsua), tiedän, että jos inspiraatiota ei ole, niin sitä ei ole. Se on vähän sama, kuin tuo villasukka. Joskus sitä tekee monta iltaa putkeen ja saa siitä hyvää olo itselleen. Toisinaan sukka saattaa olla kuukausia tekemättä. Itse matka on se tärkein, ei se sukka (vaikka ihania ne onkin!).

    Ota aikaa itsellesi ja keskity siihen mikä on sinulle tärkeintä! Kirjoitat tai olet kirjoittamatta, kunhan vain nautit elämästä. Jos inspiraatio löytyy kirjoittamiseen, tiedät, että me olemme täällä edelleen. Kaikkea hyvää teille, mitä ikinä päätät/päätättekään tehdä! On ollut ilo olla mukana jo tähänkin asti matkassanne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kommentistasi tuli minulle todella hyvä mieli.Siinä kärjistyivät asiat juuri oikein. Suurkiitokset <3

      Toivoisin kuulevani sinusta myöhemminkin. Niin kuin tuossa ylempänä totesin, "Kommentit ovat yksi tärkeimmistä inspiraation lähteistä blogin kirjoittamisessa.".

      Poista
  10. Älä lopeta blogiasi ainakaan kokonaan, on ollut hieno seurata teidän touhujanne. Terveiset Eurasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päädyin tosiaan nyt sitten jatkamaan, vaikka tahti olisikin välillä hitaampi. Terveisiä Euraan! Luulen tietäväni mistä sieltä terveisenne tulivat. ;)

      Poista
  11. Mua ahdistaa vähän myös! Lopettaa mä en haluaisi todellakaan enkä sitä oikeastaan harkitsekaan, mutta inspiraation puute vaivaa ja stressaan tosi paljon mitä kirjoitan ja mistä kirjoitan ja pää hajoo :D Aikaa mä kyllä löydän toistaiseksi, mutta nyt kun opiskelut taas jatkuu, niin saapas nähdä!
    Tsemppiä sulle! :)

    VastaaPoista

On mahtavaa saada kommentti, kysymys taikka palaute. Anna palaa! :)