keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kiekkoja ilmassa

A - Yhdeksi yhteiseksi harrastukseksi H:n kanssa meillä on muodostunut hauska ulkolaji nimeltään frisbeegolf. H on kerennyt sitä kauemminkin jo harrastaa, muistaakseni sellaiset viitisen vuotta. Itse kokeilin heittelyä kesällä 2011 ensimmäisen kerran, enkä alkuun edes innostunut koko hommasta. Tunsin olevani niin surkea (tietysti harjoitukseni puutteen vuoksi).

Viime kesänä pyöreä mahani esti saamasta heittoihin voimaa, joten harjoittelu jäi silloinkin hiukan vaimeaksi. Kiertelin kyllä silti H:n mukana ratoja, tulihan siinä hyvää liikuntaa ja ulkoilua kuitenkin. Jo kauemmin meitä seuranneet lukijat ehkä muistavatkin, miten lyllersin H:n perässä vielä pari päivää ennen LA:ta (eli myös Alarikin syntymäpäivää, täsmällinen poika <3), tässäpä linkki juttuun. ;) (Juttu jatkuu kuvien jälkeenkin, painathan Lisätietoja. Blogger on toiminut tänään hyvin oudosti..)

Pikku-A pääsi ensimmäiselle frisbeegolf-reissulleen vain 1,5 kk ikäisenä. Silloin H ja veljeni S kiersivät Maskun radan ja me käppäilimme perässä nauttien syksyisestä ulkoilmasta.  Ruokailukin hoidettiin kätevästi auton takaluukussa. ;)









Pojan syntymän jälkeen kävimme yhdessä heittelemässä, milloin milläkin systeemillä. Välillä Alarik nukkui manducassa ja jompikumpi heitteli, välillä pikkumuru uinui vaunuissa niin, että molemmat pääsivät viskomaan kiekkoja. Ja kävihän H pojan kanssa kaksinkin joitain kertoja radalla. 

H heitteli läpi talven jonkin verran, tosin oli se hieman hankalampaa lumihangessa kuulemma. Ja kiekot saattoivat mennä todella helposti hukkaan. Itse aloitin kauden vasta parisen viikkoa sitten, ja nyt on kyllä into kohdallaan. Kuinka kiva onkaan harjoitella nätissä kevätsäässä. :)

Tässä hommassa tarvitaan kunnon varusteet vaihtelevien ilmastoolosuhteiden vuoksi. Goretex-lenkkarit ovat huiput!

Parisen viikkoa sitten ei ollut vielä ihan niin keväistä kuin nyt. Kaarinan radalla poika nukkui iskän selässä eka kertaa tämän frisbatessa. Heittäminen oli hiukan vaikeampaa, mutta onnistui kuitenkin, toisin kuin sillon, kun Manduca oli etupuolella.


Minulla itselläni on kolme peruskiekkoa, pitkänmatkankiekko, keskimatkankiekko ja putteri, eli lähipeliin käytettävä kiekko. H:lle viime vuonna isänpäivälahjaksi ostamaani kiekkokassiin (joka ei ole kyllä mikään pieni!) eivät hänen kaikki kiekkonsa edes enää mahdu. Antimaterialistimiehelläni on  siis yksi pieni pahe. ;)



























Pari kertaa olemme saaneet mukaan myös Alarikin mummon eli äitini. Ja kyllä se kiekko hyvin lentää hänenkin kädestään, ja oikeaan suuntaankin. ;) Tämä voi siis olla ihan koko perheen huviakin.
Kaarinassa oli aika moisia järviä pelloilla lumien sulaessa nopeasti vesisateiden vauhdittamana. Tuolta jorpakoista olisi ollut ikävämpi lähteä kaivelemaan kiekkoja. Onneksi kukaan porukastamme ei niihin tuolla kertaa osunut. 


Alarikin "takkina" hänen matkustaessaan Manducassa on kätevä MaM-kantosuoja. Se pitää tuulta ja pientä vesiadettakin ja on siis äärimmäisen kätevä frisbausreissuillamme. Löysin sen kirpputorilta, pojan ollessa aivan pikkuinen, muistaakseni 4 eurolla, tietämättäni ollenkaan sen olevan niinkin kätevä.

Frisbeegolf on mukava harrastus, jossa toivon tänä keväänän kehittyväni paremmaksi. Se on myös yksi sellainen yhteinen juttu, minulle ja H:lle. Ne ovat tärkeitä parisuhteessa, vielä tärkeämmiksi vain muuttuneita lapsen myötä. 

Kiekkoilureissuja tulemme varmasti tekemään tänä keväänä ja ensi kesänä useita. Ratoja on melkein joka pikkupaikkakunnallakin, ja ne lähes kaikki ovat maksuttomia. 

Harrastavatko lukijamme frisbeegolfausta?

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tänään ilma on niin kaunis, että lähdemme siitä pojan kanssa nauttimaan. Keinumista ja kärryttelyä, niistä on kaunis kevätpäivä tehty! Mukavaa päivää kaikille! :)

(Blogger myös toimii tänään ttodella kehnosti, joten en jaksa sen kanssa kauempaa taistella..)

5 kommenttia:

  1. Hei ! mä en oo koskaan tänne mitään kommentoinu mutta nyt tuli sellanen fiilis että on pakko kysyä olisko mahdollista että tekisitte kysymyspostauksen missä teiltä saa kysyä mitä mieleen juolahtaa ? :) tää on kiva blogi tykkään kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helou Moona! Saamasi pitää! Tämmöiset päivitykset ovat ihan huippuja, vähän niin kuin ystäväkirjaan pääsisi kirjoittamaan. :D Olemme itseasiassa kertaalle jo kysymys/vastauspostauksen tehneet, mutta se oli edellisessä blogissa. Käyppähän vilkaisemassa, niin ei tule kysyttyä jo tiedossa olevaa. :)

      -> http://9kuukauttamiehensilmin.blogspot.fi/search/label/Kysymykset%2FVastaukset

      Poista
  2. Täällä! Vanhempieni luona on kaupasta ostetut telineet jollon saa muutentua mielensä mukaisesti ratoja uusiksi :) itse viime keväänä raskaana ollessa onnistuin Vuokatissa heittämään Frisbeen järveen ja jouduin itse vielä sen sieltä hakemaan.Itse tutustuin lajiin Porissa vuonna 2008 :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan tuttuja maisemia, ihan tässä lähellä, itsekin käynyt kokeilemassa frisbeegolfia kyseisessä paikassa, ja voin kertoa että se oli todella hauskaa :)

    VastaaPoista
  4. Vau, muru teki postauksen frisbeegolfista! Olen otettu. :D

    VastaaPoista

On mahtavaa saada kommentti, kysymys taikka palaute. Anna palaa! :)