maanantai 29. huhtikuuta 2013

Esittelyvuorossa: Keittiö

A - Keittiökin on saatu kuosiin, ja pääsenpä sitä vihdoin esittelemään teille. Minulla on käynyt niin hyvä tuuri, että en oikeastaan ikinä joudu kokkailemaan (enpä kyllä juuri välitäkään..), vaan H hoitaa meillä ne hommat. Siksi hän pääsikin tässä kämpässä suunnittelemaan keittiönkaappien järjestykset. Kaappitilaa on rutkasti verrattuna entiseen, joten maanittelujen jälkeen, sain kuin sainkin yhden kaapin avohyllyiksi, niinkuin edellisessä keittiössämmekin oli. Kyllähän kauniiden astioiden kuuluu näkyä! 

 

Lautasteline laitettiin seinään, vaikka se ainut seinä, johon se mahtui olikin aika pahvinen. En siksi laittanut sinne tällä kertaa niin arvokkaita muumimukeja, kuin viimeksi. ;) Ihanaa muumimukitelinettäni en uskaltanut siihen seinään laittaa, joten se meni varastoon odottamaan seuraavan kodin vahvempia seiniä. Entinen pinnasyöttötuoli sai lähteä, ja tilalle tuli legendaarinen ikean muovinen syöttötuoli omalla pöydällä varustettuna. Paljon parempi ratkaisu itse syömään opettelevalle muksulle. Ja niin ihanan helppo puhdistaa. Vaikka onhan se kyllä ruma. :D


H oli murunen ja asensi minulle kukkalaudan ikkunan alle, johon laittelen piakkoin esikasvatukseen pihalle tulevia kukkia. Riihimäen lasipurkkeja olen keräillyt häitä varten maljakoiksi. Facebookin puolella EloA Hetkessä-sivuilla niitä metsästelinkin, ja yksi aivan ihana lukijamme tarjoutuikin lainaamaan meille häitä varten omia purkkejaan, ja muitakin teemaan sopivia juttuja. Onpa kyllä ihania ihmisiä olemassa. :)

Myös katossa oleva koristelintuhäkki saa häissä arvollisensa tehtävän. Se saa toimia lahjapöydässä mahdollisten kirjekuorien säilytyspaikkana. Tekemäni pieni turkoosi matto muutti keittiön pöydän alle olohuoneesta, kun olohuoneesta kaikkosi muuton myötä oikeastaan kaikki turkoosit elementit.


Emme ottaneet tällä kertaa kettiöön, edellisessä ollutta valkoista puusohvaa, vaikka se olisi mahtunutkin. Halusimme säilyttää avaran tunnelman, ja onhan tuota nyt kätevämpi siivotakin. Sotkua kyllä tämän meidän "Nyt en halua syödä sosetta, vaan pamautan lusikan pitkin seiniä"-pikkumiehemme kanssa tulee niin rutkasti, että siivouksen helpottuminen on suuri plussa.

Keltaiset kukat raikastavat keittiön olemusta entisestään ja sopivat mielestäni kivasti tuon turkoosin kavereiksi. Ruusukimput olivat Cittarissa tarjouksessa, joten kyllähän sitä piti taas itseään leikkokukilla hemmotella. Kohta voikin ehkä jo onneksi kerätä kukkia omasta (ja äidin) pihasta. <3

3 kommenttia:

  1. Heiii, mulla on (ainakin ollut, toiv. en ole heittänyt menenmään) jotain noita Riihimäen purkkeja. Tarviitteko niitä vielä, mitä kokoa? Voin penkoa jos löydän, yks on varmasti koska säilytän siinä myslejä :D

    VastaaPoista
  2. Todella hienot toi pöydän alusmatto ja noi istuinpehmikkeet! :)

    VastaaPoista
  3. Vautsi, raikkaus oikein huokuu kuvista :--)

    VastaaPoista

On mahtavaa saada kommentti, kysymys taikka palaute. Anna palaa! :)