perjantai 26. huhtikuuta 2013

Baby playground prison 2.0

H - Arvoisat lukijat. Tulen tänä sateisena perjantaiaamuna jakamaan kanssanne jotain sensaatiomaista. Jotakin, joka tulee rokkaamaan teidän maailmaanne. Hmmh, kuulostaa harvinaisen typerältä ja laimealta suomeksi sanottuna.

It's gonna rock your world!

Tuntuuko siltä, ettet ehdi tekemään edes pienimpiä kotitöitä, kun perheen pienin on jatkuvasti menossa kiellettyihin paikkoihin, tai on muuten vain alituisesti näkökenttäsi ulottumattomissa. Ei hätää, sillä olemme Alarikin kanssa kehittäneet huippusalaisessa laboratoriossamme aivan käsittämättömän eeppisen keksinnön!

Olkaa hyvä,

Baby Playground Prison 2.0



Systeemi on yksinkertainen, mutta sitäkin nerokkaampi. Tarvitset vain dubloja, ja legolevyn jonka päälle alat rakentamaan kehikkoa. Värikkäässä hökkelissä lapsi viihtyy käsittämättömän pitkiä aikoja, sällin pikkuhiljaa purkaen linnaansa pienemmäksi. Leikin jälkeen voit kätevästi kerätä irrotetut legopalikat pois, ja antaa sankarin jatkaa urakkaansa seuraavalla kerralla. 



Lapsen omaa vapautta ei toki tule riistää rakentamalla linnasta umpinaista, vaan yksi seinä on hyvä jättää auki. Oikeanlainen rakennustyyli tekee rakennelmasta kestävän, ja käsittämättömän joustavan. Vaikka Alarik nojailee linnaansa, ja repii päällimmäisiä palikoita irti, ei hökkeli sorru. Narisee vain kovaäänisesti.

Oikeanlainen rakennustekniikka on tietysti muurarityyli. Tällä tavoin saa harmittavat "ykkösetkin" hyötykäyttöön. Korkeutta saa myös mukavasti lisää, kun jättää suurempien palikoiden väliin ilmaraon. 

Rakentamisen iloa! 

6 kommenttia:

  1. Vitsi mikä keksintö :D Varmasti toimii kyllä!

    VastaaPoista
  2. :---D Pitääkin jo hakea omat vanhat dublot uusiokäyttöön!

    VastaaPoista
  3. Tiedän erittäin tarkkaan mitä tarkoitat! Laita tyttö tyhjään pahvilaatikkoon lelujen kanssa, niin mä tein Alarikin kanssa kun pakkailin. :D Muista vaan tukea se, ettei pääse kaatumaan. ;)

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtava! Meidän 2v. ei tosin enää tuossa taitaisi pysyä mutta kyllä tämä taitaisi silti tomia hyvänä harhauttajana kahdenkin lapsen kanssa: Pikkusisko (pian 7kk) "vankilaan" ja isompi viereen auttamaan purkutöissä. Tai rakentamaan lisää pikkuisen ympärille. ;D Enää pitää vain odotella, että pikkusiskokin oppii istumaan itsekseen. ;) Lisää duploja ja rakennusalusta tulikin juuri pyydettyä synttärilahjaksi taaperolle. :D

    VastaaPoista

On mahtavaa saada kommentti, kysymys taikka palaute. Anna palaa! :)