maanantai 21. tammikuuta 2013

Kirppistelyä ja ihmettelyä

A -Viime aikoina on tullut vastaan vaikka mitä löytöjä. Pakko jakaa iloni niistä teidänkin kanssanne!



Aivan "meidän värinen" rengasliina löytyi Kuralan lähellä sijaitsevalta Minimani-kirppikseltä hintaan 5 €, huikeeta! Pitkään olen pähkäillyt jonkinlaisen kudotun liinan ostamista, mutta en ole sitten raaskinut, kun meillä kuitenkin Manduca jo on. Olinkin entistä enempi innoissani, kun tämän raidallisen ihanuuden löysin. Sen verran kantoliinaexperttikaverini sanoi, että kannattaa vaihtaa tuohon metalliset, hieman tämän hetkisiä isommat renkaat, jotta liinaa on helpompi käyttää. Täytyypä ottaa projektiksi. :)



Hieroin silmiäni, kun näin tämän puisten palikkojen hinnan, 1 € koko paketti! Kivoja erilaisia toimistorakennuksia, taloja, puita ja muita tulevaisuuttemme Brio-junaradan varrelle. Tämä löytö lastenkirpputori PikkuSiilistä.






Juuri paria päivää aiemmin, kuulin, että Seikkailu-sarjan valmistus lopetetaan ensi kesänä. Ajattelin, että mukin lisäksi sarjasta voisi jossain vaiheessa vielä ostaa kannun ja ehkä sen ison tarjoilukulhon. PikkuSiili-reissulla tuli kannu vastaan, ja ihan käsittämättömään hintaan vielä! Kaupassahan samainen esine maksaa n. 30 e, ja tämä ostamani yksilö oli aivan uudenveroinen.



Samaisella shoppailukerralla löytyi pikku-A:lle parit kesäkuteet koossa 86, sukkia koossa 19-21 (jotka siis nyt jo käytössä, hui!), pojan ensimmäinen pallo, 0,30 €, huippuihana käyttämätön Lindexin fleecevanuhaalari (80 cm) 12 €, itselleni turkoosi Röhnischin jumppapaita, 1,40 €. Aika hyvä päivä!

Kaivelin muuten, keskiviikkona puoli vuotta täyttävälle pikkumurulle, jo ekat pienimmät 80 senttiset bodyt kätköistä, kun jouduin pienimpiä 74 senttisiä jo laittamaan pois. Jännityksellä odotan seuraavaa neuvolakäyntiä!

Huomasin myös kätköjä kaivellessani, että kirpparikierroksille on lähdettävä vastaisuudessakin. 80- ja 86-kokoisia vaatteita ei ihan hirmuisesti olekaan. Varsinkin täytyy pitää silmät tarkkana noiden kesävermeiden varalta. :) Raskausaikana ostelin kyllä 56-74 cm kokoisia vaatteita aika läjän valmiiksi, mutta enpä kyllä arvannut, että jo puolivuotiaana alettaisiin tarvita 80 senttisiä!

Minkäskokoisia lukijoiden vauvat ovat olleet puolivuotiaina? Tai jopa lukijat itse?

Kaivelenpa tähän loppuun vielä omat mittani 6 kk ikäsenä: 

A, 7.10.87, 69,5 cm pitkä, 7900 g paino, päänympärys oli 43,3 cm. ;)


p.s. H tuossa just ihmetteli, että miten n. 70 cm pitkä poika voi muka tarvita jo 80 cm vaatteita. Sain pitää pikaisen luennon eri vaatemerkkien laadusta ja muistutin, että melkein kaikki meillä käytössä olevat vaatteet ovat käytettyjä (= ainakin jonkin verran kutistuneita). 

34 kommenttia:

  1. Meiän puolvuotias tytteli siirtyi vasta 74senttisiin, jokunen 68cm vaate on vielä käytössä :)

    ps. teillä on aivan ihana blogi!

    VastaaPoista
  2. Hienoja löytöjä olet tehnyt! Itse aina vähän kadehdin kaikkia jotka osaa ja jaksaa penkoa kirppiksiä ja sitten löytävät sieltä kaikkea ihanaa. Itsellä ei kärsivällisyys riitä moiseen... Toisaalta, ostan vain ja ainoastaan tarpeeseen koska en yhtään tykkää shoppailusta, joten sitten kun jotain tarvitaan menen kauppaan ja etsin mahdollisimman nopeasti tarvittavan ja lähden pois. xD Miehistä? ;)

    Aikamoista, miten eri kokoisia lapset voikaan olla! Meillä käytössä juurikin 80cm vaatteet ja poika tulee ihan pian 14kk... Painoa on n. 9kg, ei ainakaan paljoa yil, pituutta 77cm. Puolivuotiaana samainen kaveri oli 6,8kg ja 68cm. (Isosiskonsa oli saman ikäisenä 7,5kg ja 70cm, vuoden ikäisenä 8,9kg ja 75cm.) Aika samoissa mitoissa menee siis meidän sisarukset, pieniä hippiäisiä kumpainenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se miehistä ole, ehkä vain järkevää. ;D Itse viihdyn kirppareilla vähän turhankin hyvin. Tosin se hyvä puoli siinä sitten on, että niitä löytöjäkin tulee silloin tällöin tehtyä. :)

      Poista
  3. Meillä 67,5 cm poitsu käyttää jo 74cm vaatteita (uusiakin)! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä otettiin myös 74 senttiset käyttöön jo, kun poika oli tuon mittainen ja 4 kk vanha, muistaakseni. :)

      Poista
  4. Meillä hieman vajaa 5kuinen poika käyttää tällä hetkellä 74 koon vaatteita. Eli saas nähdä mitä on sitten käytössä kuukauden kuluttua. Ehkäpä juuri ne 80-senttiset. Olen myös huomannut, että eri merkkien välillä on huimia eroja. Meidän kestosuosikki on Tutta ja ne menee aina muita pidempään. Edelleen muutamat uutena hankitut ja äp-puolipotkarit menee koossa 60 ja 62. Muissa merkeissä ei tietoakaan! :) Aivan ihania löytöjä A! Etenkin nuo palikat eurolla. Olisi kyllä lähtenyt minunkin koriini!

    VastaaPoista
  5. Mulla on 7 kk tyttö ja huomasin juuri, että osa 74-senttisistä on jo pieniä :) Pituutta tytöllä on nyt n. 72 cm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mikään ihme sitten, että ovatkin. Kyllähän nuo vaatteet järjestäen hiukan aina kutistuvat. :)

      Poista
  6. Voi että oon kade noista löydöistä. Mä oon törmänny vaan yhteen trikooliinaan. :( Sekin oli ylihinnoiteltu. Oh well. Siis onko se kuralan minimanikin kirppis! Oon luullut et se on sellanen minihinta-halpahalli.. voi kökkö, olen mennyt ohi kirppisonnen monta kertaa.. :D Pikkusiili on kyllä kiva kirppis. Ja voin myös suositella linkkikirppistä. Siellä on muuten joskus aika hyvät meandi-apajat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, on Minimanikin kirppis, ja vieläpä aika kiva sellainen! PikkuSiilissä täytyy päästä poikkeamaan ainakin pari kertaa kuussa, sieltä tekee kyllä melkein aina kivoja löytöjä. :)

      Linkkikirppiksellä tulee myös usein käytyä. Viimeksi juuri löysin ihania pikkuisia retrojälkiruokakulhoja sarjaan, jota vähän olen keräillyt, 2 kpl/1,5 €! Ja vaikka mitä muutakin ihanaa tarttui silläkin reissulla mukaan.Hyville meandi-apajille en vielä ole siellä törmännyt, toivottavasti käy tuuri vielä joku päivä. ;)

      Poista
  7. Meillä käytetään kahta erikokoa yhtä aikaa jottei tarvitse niin paljoa vaatteita ostaa ja kun esim nyt käytetään 68 ja 74 kokoa niin ei niissä juuri päällä koko eroa huomaa kuin ihan vasta sitten kun pienenpi koko on menossa pieneksi. Minäkin olen hiukan ihmetellyt kun esin 74 koko on 9kk ikäiselle eikä toi meidn neiti oo kun vasta puol vuotta. Ja siis toi koko ei oo yhtään liian iso. Ei olla vielä käyty 6kk neuvolassa mutta 5kk neuvolassa neiti oli 66cm ja risat. Itsekkin yritän etsiä 86 sentin vaatteita koska niitä ei ole juurikaan ja kerta neiti tuota tahtia vaatteita käyttää niin pitää niitä hommata hyvissä ajoin etukäteen varsinkin kun kirppareilta niitä vain etsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös ollut käytössä kahta kokoa yhtä aikaa, kun eri merkkien vaatteet ovat kyllä aivan eri kokoisia keskenään. Onneksi nyt on alkanut jo hieman oppimaan, mitkä ovat niitä pienikokoisia merkkejä. Tai suht äkkiä pesuissa pieneneviä. ;)

      Poista
  8. Meidän poika on nyt 4 kk 1 vk ja käyttänyt 74-senttisiä bodeja jo runsaan kuukauden. Tuntuu, että aika naftit mallit useilla merkeillä on, kun 62-senttisellä vauvalla ei mahtunut kestovaippa enää 68-senttiseen bodyyn. Itsekään en haluaisi käyttää vaatteita, jotka puristavat reisiä ikävästi, joten vauvallekin olen pukenut vähän väljempiä. Suurin osa meidänkin vaatteista on kyllä käytettynä ostettuja tai saatuja.

    Niin kuin edellinen anonyymi totesi, Tutta tuntuu olevan tosi laadukas. Vieläkin on 64-senttisellä pojalla käytössä 56-senttiset body ja puolipotkuhousut, jotka ovat jopa mukavan väljät. Käytettynä ostetut nekin!

    Pitäisi itsekin suunnistaa kirpputorikierrokselle etsimään niitä seuraavia kokoja jo varastoon. En vain nauti vauvan kanssa kiertelystä, jotenkin se logistiikka on hankalaa. Pakkasella on pakko pukea hulluna ylle bussipysäkillä seisoskeluun, mutta sisällä tulee sitten vaunuissa tukala...Myös vauvan syöttäminen julkisesti aiheuttaa vähän huolta, hän kun on hidastanut kasvuaankin viimeisen kuukauden ajan rintaraivareiden avulla! Mutta ei kai tässä mikään auta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko koittanut jatkaa bodyjen pituutta jatkopalalla? On tosi kätevä varsinkin kestovaipailijalle, ja muutenkin tietysti, jos body on vain liian lyhyt, eikä muuten liian pieni. Esimerkiksi Kestovaippakauppa.com:issa näyttäisi niitä olevan. :) Meillä ovat usein käytössä, juuri kestovaipan tekemään pituuden tarpeen vuoksi.

      Toivottavasti teillä rintaraivarit alkavat helppaamaan ja syöminen taas rauhoittuu! Rauhaisa paikka, ja vaikka harso vauvan päälle voivat auttaa julkisissa imetystilanteissa. Toki olet saattanut niitä jo kokeillakin. Tsemppiä! :)

      Poista
  9. Poika täytti viikko sitten 5 kk ja siirtyi vuodenvaihteessa 80-senttisiin bodeihin... Pituutta herralla n. 70 cm mutta käytännössä 74-senttiset eivät enää mahdu millään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nuo ylemmässä kommentissani mainitsemat bodyjen jatkopalat ovat auttaneet hiukan tässä pituusongelmassa, mutta nyt alkaa noista 74 senttisistä loppumaan tuo leveyskin kesken ja sitä ei saakaan sitten enää korjailtua. ;)

      Poista
  10. Meidän kolmikuukautinen 66,5 cm ja 7900 g. :) t.Iina

    VastaaPoista
  11. Meidän poika oli 6kk iässä, n. 9 500g ja 70cm pitkä. Sillon ei ihan tasamittoja saatu, kun oli poika oli vesirokossa. Tietyt vaatteet kuten kappahl, lindex, h&m ja Po.P:in vaatteet ovat oikeasti käytettyinä paljon pienemmän kokosia kuin oikeasti. nim. kokemusta on. Meillä on vieläkin käytössä Tutan 74cm housut. Tutan vaatteet käytännössä onkin paljon isompia ja pesukutistumista hädin tuskin tapahtuu.

    Meillä on reimatecin talvihaalari ostettu käytettynä kokoa 86, ja menee varmasti ensivuonna, kun taas ostin h&m talvihaalarin kokoa 86, on aivan nafti, just saan laitettua pojan päälle (aluspuvun kanssa).

    p.s. Aivan ihania kuvia alemmassa postauksessa (saisinpa minäkin miehen innostumaan postailusta) ja mikä löytö! Muumikannu 17€!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin juuri Reimatecin välikausihaalarin kevääksi, ja hiukan pähkäilin kokoa, kun en tiennyt kuinka reiluja ovat. 80 senttinen sieltä nyt on tulossa. Kyllä se ainakin kevään menee, tuskin enää syksyllä? Sen näkee sitten. :)

      ps. Reiman nettikaupassa muuten ihan kivat alet nyt! -40 % monista tuotteista, ja ilmaiset postikulut! Koodilla 111-BLMD-F8BK-TCTL, saa vielä lisäalennuksen tilauksesta 31.1 asti. ;)

      Poista
  12. Omia mittojani en nyt jaksa metsästää mutta meidän natiaiset 6kk:
    eka poika 68cm 7700g
    toka poika 72.2cm 9780g
    kolmas poika 69,5cm 8300g
    pikkuneiti 65cm 6555g

    ja ihania löytöjä! etenkin tuo kannu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin joo ja pelkkä pituus ei tosiaan kerro mitään. leveys syö vaatteista pituutta niin paljon että pulleammalla vauvalla väkisinkin on isompi vaatekoko kuin pituus ja hoikalla taas voi olla pienempi. nyt 9kk ikäisellä neidillä oli 8kk pituutena 68cm ja edelleen on 68 senttisiä, tutalta jopa 62 cm body käytössä. tokalla pojalla taas oli jo puol vuotiaana 80 senttisiä.

      Poista
  13. Meillä on kolmannelle lapselle nyt kaiveltu epätoivon vimmalla esiin 68-senttisiä. Tyttö on 2 kk, ja juurikin käytetyt 60-senttiset, melkeinpä valmistajasta riippumatta, ovat käymässä pieneksi, vaikka viime viikolla 2-kk nlassa pituutta olikin vain 58,5. Varsinkin kestovaipan kanssa on käytettävä jo 68 tai 74 kokoa. Eka lapsi (poika) oli puolivuotiaana 70 cm/8500g ja keskimmäinen samassa iässä vaivaiset 62,2 cm/6930 g. On ne niin eri kokoisia :) Hienoja löytöjä oot tehnyt kirpparilta. Huomasinkin TS:sta, että meillä on yhteisiä tuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinkkaan sinullekin bodyjen jatkopaloista! (Katso ylempää vastaukseni) Ovat kyllä kestovaippailijan pelastaja! ;)

      Ahaa, meidät on bongattu. Mietinkin, että eikö muka kukaan lukija huomannut meitä Turun Sanomien Harraste-liitteessä 15.1.13. :P

      Poista
  14. Meidän esikoinen veti puolivuotiaana 80cm vaatteita (oli 76cm pitkä 6kk neuvolassa), kakkonen käytti puolivuotiaana 68cm vaatteita (pituutta 6kk neuvolassa oli 65cm), kumpikin on pojista on syntyny täysiaikaisena, mutta tämä kakkonen on aina ollu pikkunen :). Nyt 2v4kk meillä puetaan lapsoselle 92cm :D. Kun taas esikoinen 3v5kk päälle puetaan jo 110cm :D. Musta on kiva huomata välillä, kun tekee kuopuksen kaappii jonku löytöretken ja tajuaa että joku tietty sama vaate on esikoiselle puettu päälle alle 1veenä, on nyt kuopukselle vieläkin reilua kokoa :D.

    VastaaPoista
  15. Tuosta koko-asiasta vielä, että kuten olen tainnut aika useinkin sanoa, niin se vauvan malli ja mittasuhteet vaikuttaa hirveästi. K joka on sen 72cm käyttää edelleen 68cm bodyja jopa, taitaa kasvattaa vain raajoja ja päätä siis eikä keskikroppaa ollenkaan.

    ps. Mutta tuota en tajua, että käytetyt pienempiä? Ei niiden oikein pestessä pitäisi kutistua, en minä ole tuollaista huomannut vaikka jotakuinkin kaikki poikasen vaatteet on käytettyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, meijän pojat on kyllä selkeesti erimallisia, vaikka lähes samankokoisia ovatkin! :)

      Meillä on paljon Lindexin bodyja, jotka ovat käytettynä ostettu, ja ainakin ne ovat pituudesta huimasti kutistuneita. Riippuu hirmuisesti tietysti materiaalista, kutistuvatko vaatteet. Olenkin alkanut suosimaan sellaista venyvämpää trikoota bodyissa, ne tuntuvat pysyvän koossaan ja mallissaan. :) Ja Tutta on pop, ne eivät kyllä kutistu!

      Poista
    2. Niinjoo ja tuon kommenttini jälkeen tajusin, että ainakin se kuivausrumpu kyllä taitaa kutistella vaatteita aika huolella, ainakin osan materiaaleista. Mutta en sitten jaksanut jatkokommenttia kirjoittaa silloin :D Tutta on paras, kestää ja kestää ja kestää.

      Poista
  16. Suurelle muumi seikkailu-astioiden tykkääjälle iski nyt hieman paniikki. En tiennyt, että valmistus lopetetaan enkä löydä mistään asiasta tietoa nytkään. Kuinka varmalta taholta olet tuon kuullut? Voi surkeus jos näin käy :/
    Ihana poika teillä!
    Mulla itselläni on viime juhannuskena syntynyt poika ja 6kk mitat olivat 69,5cm ja 8545g. Ja myöskin 74/80kokoja käytetään, tosin joistan lindexin vaatteista menee jo 86.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arabian sivuilla näkyy aina hyvissä ajoin etukäteen valikoimasta poistuvat tuotteet, tässä linkki sivulle: http://www.arabia.fi/web/Arabiawww.nsf/fi/astiasarjat_valikoimamuutokset

      Kuulun Facebookissa Muumimukien fanitusryhmään, ja sieltä kuulen aina ensitilassa uudet tuulet näissä asioissa. :)

      Poista

On mahtavaa saada kommentti, kysymys taikka palaute. Anna palaa! :)