torstai 28. marraskuuta 2013

Instapostaus

A - Viime aikojen kuulumiset kätevästi Instagram-kuvien kautta. ;)
(kuvat nykyhetkestä menneeseen päin)

   1. ja 2. Saatiinpa vihdoin edes pieneksi maanpeitoksi lunta (joka tosin nyt jo on sulanut), ja pikkuisen pakkastakin. Kahvittelureissulle lähtiessämme pääsimme testaamaan Alarikin kaapissa jo odotelleita talvisempia kaupunkivaatteita. ;) 3. Hömppäkirja, teetä ja tummaa suklaata = pojan päikkäriaika. 4.Olimme viettämässä lautapeli-iltaa ystäväpariskunnan luona viikonloppuna. 5. Koulujuttuja. Tässä kokeilutilkku moppilankaisesta vohvelikankaasta. 6. Suunnitelmissa oli tehdä siksak-kuvioisia juuttijoulusukkia myyjäisiin, mutta tiukan aikataulun vuoksi saattavat niistä myöhästyä. 7. ja 8. Olimme Tampereen suurilla kädentaitomessuilla koulun kautta. Mahtavat messut, suosittelen ehdottomasti! 9. ja 10. Pojan yksi lemppariasia on nykyään Nalle Puh. Sekä leluina että dvd:ltä.




11. Koulussa väkerretään tällä hetkellä kaikenlaista, mm. sytykeruusuja myyjäisiin. 12. Olen suunnittelemassa villaisia torkkuhuopia, joihin mietiskelin langoiksi ensin kuvassa näkyvää ohuempaa Pirkka-lankaa, mutta päädyinkin paksumpaan versioon. Villahuovista juttua luvassa homman edetessä. :) 13. Äitini täytti 50-vuotta. Kuva on juhlapäivää seuraavan päivän rääppiäiskahveilta. 14. Kaivelin äitini luona valokuvia ja löysin mm. tämän suloisen kuvan minusta ja veljestäni. 15. Vissiinkin sinne äitini synttäreille lähdössä. 16. Marraskuun puolessa välissä ei ollut vielä talvesta tietoakaan täällä. Onneksi nyt on sentään nähty jo häivähdys. 17. Kirjailija-aviomies hommissa. <3 18. Möömöläinen oli hiukan flunssainenkin alkukuusta. :/

Montaa päivää ei ole enää vastausaikaa jäljellä kyselyymme, joka tuolla oikeassa reunassa on. ->>
Käykäähän viimeisetkin ahkerasti vastailemassa. ;)

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Mitä saisi olla?




"Oikein nurin, nurin oikein
näin neulominen käy oikein.
Kaksi oikein, kaksi nurin
ei saa mennä nurin kurin,
nurin oikein, oikein nurin.

Helmineule menee nurin,
ajatukset nurin kurin.
Nyt oikein, nurin ja oikein,
Sitten nurin, oikein, nurin
menee helmineule näin.

Vielä kantapää ja pohja,
ja pari silmukkaa tiukkaa.
Solmu ja langanvaihto,
ja sitten vielä kukkia,
Siitähän tulee sukkia!" 


A - Piakkoin luvassa käsityöjuttuja! Kiinnostaisivatko eniten työn alla olevat neulomukseni, tämän hetkinen kankaanpainoprojektini vaiko kangaspuissa kudottavien villahuopien suunnittelu? ;)

maanantai 18. marraskuuta 2013

Oppimispäiväkirja

A - Saimme viime maanantaina äidinkielen kurssilla tehtäväksi pitää viikon ajan oppimispäiväkirjaa. Jokaisesta päivästä piti laittaa muistiin opitut asiat - ei ollut väliä oliko asia opittu koulussa vaiko vapaa-ajalla, ja lopuksi ne piti koota yhteen. Päätin kirjata ne pohdintana tänne blogin puolelle. Päiväkirjaa oli sinänsä mielenkiintoista pitää, että oikeasti kerrankin joutui miettimään syvemmin: "Mitä olen oppinut tänään?"

Suurimmaksi osaksi se oli helppoa, mutta pariin otteeseen jouduin myös kysymään joltakulta apua. Tuntui, ettei oppimiaan asioita myöskään oikein tajunnut opituiksi, jotkut olivat niin yksinkertaisia ja pieniäkin juttuja.

Parina päivänä unohdin tehdä muistiinpanoja, ja kun seuraavana päivänä yritin muistella asioita, joita edellisenä päivänä olin oppinut, oli se jo huomattavasti vaikeampaa. Onneksi muistelutkin kuitenkin tuottivat tulosta, kun alkoi pohtimaan, mitä kaikkea sen päivän aikana oli tehnyt.


Oppimispäiväkirjani

11.11.13 Yritteliäs maanantai (erikoiset otsikoinnit kuuluvat tehtävänantoon)

- Pidimme yrittäjyyskurssilla parin kanssa pienen esitelmän aiheesta avoin yhtiö. Tutkittuamme asiaa, totesin sen olevan sen verran epävarman oloinen yritysmuoto, ettei ainakaan sellaista kannata alkaa itse koskaan perustamaan. Parempiakin vaihtoehtoja on. Opin muiden esitelmistä myös millaisia yritymuotoja ovat kommandiittiyhtiö ja toiminimi.

- Maanantaina opin myös, että ihmissuhdetaitoni ovat rajalliset, eikä kaikkien kanssa voi tulla toimeen hyvin, vaikka kuinka haluaisi.



12.11.13 Mietteliäs tiistai

- Tänä opiskeluvuonna mappini ovat olleet aiempia vuosia sekasortoisempia (ei ole ollut muka aikaa pitää niitä järjestyksessä), ja irtonaisia papereita on siellä täällä. Tiistaina kyllästyin siihen, koska tuntui, että kaikki opiskeluun liittyvä on aina eri paikassa kuin minä itse. Päätin alkaa pitää paperit taas järjestyksessä. Se helpottaa opiskelua.

- Hokasin, että voin tehdä muistiinpanoja suoraan älypuhelimeni, koska siinä on kätevä Office-ohjelmisto.

- Luokkatoverini vetämällä lyhytkurssilla opin tekemään sytykeruusuja.


13.11.13 Väsynyt keskiviikko

- Opin, ettei minusta olisi toimistotyöläiseksi. Jouduin viettämään koko päivän tietokoneluokassa, eikä se sopinut minulle ollenkaan.

- Meille opetettiin servettimallin tekoa Photoshopilla tietotekniikan tunneilla. Sen lisäksi opin lisää kuvankäsittelyohjelman käyttöä omin päin kokeilemalla.


14.11.13 Suunnitelmat uusiksi - torstai

- Käsitin torstaina laajemmin sen mitä meille koko ajan jankataan; suunnittelutyö muuttaa edetessään muotoaan. Usein paremmaksi mitä enemmän sitä hioo ja muuntaa. Pitää kuitenkin myös osata lopettaa oikeassa kohtaa.

- Photoshop tuli entistä tutummaksi.

Tampereen käsityömessuilta, Sammallampaan pisteessä oli suloisia huovutettuja kettuja. <3

15.11.13 Messuperjantai

- Kun lähtee reissuun, täytyy olla mukana kaikkea mahdollista tarpeellista. Pitäisihan sitä osata varautua kaikkeen, kun lapsenkin kanssa siihen on jo opetellut. Itseään ei näköjään silti osaa samanlailla ajatella.

- Messukeskuksissa ruoka maksaa maltaita!

- Pienyrittäjän arki ei ole helppoa.

Leppoisa lauantai.


16.11.13 Laiska lauantai

- Poika ei osaa enää nukkua rattaissa päiväuniaan, vaikka olisi kuinka väsynyt. 

- Hyvä peitto voi vaikuttaa unenlaatuun! (Käytiin ostamassa vihdoin uusi ihana untuvatuplapeitto entisen jo ihan lirmuksi menneen tekokuituisen tilalle.)

- Välillä on hyvä vain levätä.



17.11.13 Myrskyinen sunnuntai

- Siivouksen voi tehdä kerran viikossa, jos ei useammin jaksa/ehdi. Tärkeämpää on viettää aikaa perheen kanssa

- Jos menee myrskyn aikana frisbeegolfaamaan siitä voi kehittää ihan kokonaan uudenlaisen lajin. 

- Myrskynkin aikana voi paistaa aurinko hyvin kauniisti. <3

lauantai 16. marraskuuta 2013

Toinen isänpäiväni



H - Isänpäivä on kasvanut uuteen merkitykseen elämässäni. Lapsuudessani tein isälle kortin, jonka sitten annoin hänelle halauksen kera ja siinä se sitten aika pitkälti olikin. Isänpäivä oli meillä enemmänkin 'hetki', eikä päivä.

Nyt isänpäiväni on jakautunut kahtia tuoden sekä suurta iloa, että syvää kaipausta. Huomenna isäni poismenosta on kulunut jo vuosi. Joskus muistellessani isääni, saatan rakentaa mieleeni niin tarkat muistot hänen olemuksestaan ja ulkonäöstään, että on vaikea uskoa hänen olevan edes poissa. Tekisi vain mieli tarttua puhelimeen ja soittaa hänelle. 

Onneksi  meillä on pieni Alarik, sillä hänen kanssaan ikäväkin pääsee unohtumaan.


Isänpäivä part 2

Heräsin möömöläisen mölinään noin klo 05:20. Ei armoa edes isänpäivänä. A oli luvannut nousta pojan kanssa ja aamiaistarjoilustakin oli ollut puhetta, mutta toisin kävi tällä kertaa. Olimme edellisenä iltana juhlimassa anopin pyöreitä, ja itse lähdin pojan kanssa pippaloista jo illalla aikaisemmin kotiin. Hieman myöhemmin kotiutunut vaimoni oli aikas väsynyt Alarikin herätessä kukonlaulun aikaan, joten nousin aavistuksen harmistuneena ylös. 

Minun vaimoni on surkea aamuihminen, joten päätin antaa asian olla. Kyseessä oli kuitenkin hänen äitinsä juhlat. Erehdyin katsomaan vessan peiliin hoitaessani Alarikin aamupesut, ja näky oli järkyttävä. (Yhdeksänpäivän movemberit + 5 tunnin yöunet + vielä huonommin nukutut yöt viikolla = järkyttävä.) Koska olimme pojan kanssa molemmat aika pöppöröisen näköisiä, päätimme löhötä sohvalla Nalle Puhia katsellessa, kunnes jaksaisimme keittää puurot ja kaffenplöröt. Tässä vaiheessa vasta aloin oikeasti pohtimaan tuota suurta päivää silitellessäni pientä pellavaista päätä, ja pääsin mielettömiin fiiliksiin kaikista univeloista huolimatta. 

Päätin hemmotella itseäni, ja tein täydellisen omeletin, jossa oli kinkkua, tomaattia, fetaa ja juustoa sisällä. Jätin vaimollekkin palan. Murusen noustua, alkoi korttia ja lahjapussia ilmestyä eteeni. Alarik oli taiteillut hienon kortit minulle ja leiponut mummon kanssa herkullisen pullan. Lahjapussista löytyi murusen hankkimat olohousut ja pari kakkospaitaa, jotka tulivat todella tarpeeseen. (Numeroin jostain kummalisesta syystä paidat lämpimyyden mukaan, joten hihattomat ja t-paidat ovat ykköspaitoja, pitkähihaiset t-paidat kakkosia ja hupparit, neuleet sun muut ovat kolmosia :D) Muru oli myös koulussa huovuttanut huippuhienot ja lämpimät villapohjalliset Reinoihini.



Vietimme aamupäivän rennosti tekemättä juurikaan mitään merkillistä. Joskus tuommoinen aikatauluton aamupäivä on parasta, mitä voi olla. Alarikin päiväunien jälkeen lähdimme retkelle yhteen suosikkipaikoistani, jota kutsun Keskimaaksi. Kyseessä on vanha maansiirtokaatopaikka, josta on hyvät näkymät koko Turun yli. Paikka ei ehkä ole edukseen enää näin myöhään syksyllä luonnon ollessa valmis talveen, mutta taivas tarjosi päivän päätteeksi kuitenkin upeat valoilmiöt. Alarik leikki tietysti vesilätäkköjen kanssa ja kehitti tasapainoaan huomattavasti vaikeakulkuisemmassa maastossa. (Paikka on sama, jossa esim. bannerissamme olevat perhekuvamme ja pojan 1-vuotiskuvat otettiin kesällä.)

Pimeän tullen ajelimme vielä anopin luokse saunomaan ja syömään bileistä jäljelle jääneitä herkkuja. Huippukiva isänpäivä, ehkä minäkin alan pikkuhiljaa ymmärtämään näiden erikoispäivien päälle. :)

maanantai 11. marraskuuta 2013

Isä ja poika


"When I was small
You took me by the hand
Father you should know
I finally understand

You taught me wrong from right
And how to live
You gave the greatest gift
That one could give

You never let me down
You made me strong
When I made mistakes
When I was wrong

Some days we'd laugh
And some days we'd fight
Somehow you knew one day
I'd say you were right

You're with me
In every word I say
In every hour
Of every single day
In all I do
I'm just a part of you

You lived your life for us
That was your plan
Those hands that never take
They worked the land
Hands that never take
Can only give
And because of you
I know how to live

You're with me
In every word I say
In every hour
Of every single day
In all I do
I'm just a part of you

Father just one thing
You always knew
Every word you said to me was true"
Manowar - Father

Ihanalle aviomiehelleni, joka on maailman paras isä lapsellemme. ♥:A

perjantai 8. marraskuuta 2013

Nenäpäivä

A- Haastan jokaisen - Nenäpäivä 2013, suoralähetys nyt TV2:sella. 
(monta kertaa itku jo tullut..)



"Nenäpäivä 2013 hankkii varoja lasten auttamiseen Afrikassa, Etelä-Aasiassa sekä Väli- ja Etelä-Amerikassa. Keräystuotto käytetään lasten koulutukseen, perheiden ja yhteisöjen vahvistamiseen sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen." 

Tämän päiväset myyntituotot parista muumimukista (joihin olin kyllästynyt) + hiukan lisäksi lähti keräykseen tärkeän asian puolesta. Esimerkiksi tuolla 20 eurolla moni voi helposti ostaa jotain täysin turhaa ja tarpeetonta. Miksei sillä siis voisi sen sijaan tehdä hyvää? 

Vielä hiukan Habitarea

A - Olen vallan unohtanut, että minun piti tehdä toinenkin päivitys Habitaresta. Täältä löytyy ensimmäinen. Kuvia kaikesta inspiroivasta löytyi ulkoiselta kovalevyltä niin paljon, että pakkohan niitä on teidänkin kanssanne jakaa. Satoja kuvia on näköjään tullut otettuakin, mutta tässä nyt pikkuinen osa niistä. ;)



























Ihana keinu!
Reissusta ja messuista on sen verran kauan jo, etten ala sen kummempia esittelyjä kuviin kirjoittelemaan. Kysäiskää jos joku juttu jäi mietityttämään. :)


Ja muistakaahan vastailla Lukijakyselyymme, joka on tuolla ylempänä oikealla ------>
Kivasti on tullutkin jo vastauksia! 

Jokunen lukija on myös kommenttikentässä kertonut miten on aikoinaan meidät löytänyt, mahtavaa! :)

torstai 7. marraskuuta 2013

Lukijakysely

A - Huomenta! Viritinpä näin paremman aamun kunniaksi tuohon sivupalkkiin pienen lukijakyselyn. -------->

Kuva: http://www.wallsave.com
Sen päämääränä on selvittää minkä verran meillä on aktiivisia lukijoita ja mitä kautta te tänne itsenne löydätte. Vastausaikaa on 30.11.13 klo 22:00 asti. Vastailkaahan ahkerasti! :)

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Niin se flunssamörkö löysi meillekin..






A - Pari viime päivää on meillä mennyt flunssaillen. Säännöt höllääntyvät - saa syödä aamupalajogurtin sohvalla katsellen lempparileffoja, nukkua päiväunia milloin sattuu väsyttämään ja olla yökkärissä vaikka koko päivän. 

lauantai 2. marraskuuta 2013

2500 - Sisustushaaste, H:n versio

H - Olen huono ihminen ja minulla on paha olla, nimittäin selailin juuri tunnin verran erilaisia design-huonekalufirmojen webbisivuja. Mikä pahinta, se oli kivaa ja keijulta sai aivan liian vähän pätäkkää moiseen hommaan.

Olen jo viikon verran uhkaillut muruselle, että minäpä vastaan myös tuohon sisustushaasteeseen. Alkuperäisenä ajatuksena hommahan olisi ollut täysi läppä, mitä tulee sisustukseen. Tyyliin frisbeegolfkoria olohuoneen nurkkaan, joka menisi kuukauden päästä oikein hyvin myös joulukuuseesta yms. 

Materiaali on kammottavaa. Sitä on jokapuolella ja se ahdistaa minua. En uskalla edes häkkivarastoon enää mennä, koska pelkään materiaalin hyökkäävän kimppuuni heti irroitettuani uhkaavasti pingoittavan munalukon ovesta. Materiaali on varannut myös kaikki saunavuorot elokuusta asti, ja nyt se kököttää siellä todennäköisesti niin kauan kuin asumme täällä. Eikä homma jää tähän! Materiaali on vallannut jo kaappimmekin! Mikään ei ole niin hirvittävää, kuin yrittää kaivaa puoli kuuden aikaan aamulla eväsrasiaa kaapista herättämättä materiaalia! Se ei vain yksinkertaisesti onnistu, ja pian raivostunut materiaali paiskaa itsensä alos vähintään kolmelta hyllyltä.

Elikkä jos sisustuskeiju tulisi käymään, huijaisin käyttäväni rahat sisustukseen ja käyttäisin ne sen sijaan johonkin muuhun. (Esim. Ruokaan, bensaan ja vaikka johonkin kivaan reissuun.) Toisaalta jos keijua ei voi huijata, voisin yrittää tehdä kaupat hänen kanssaan. Tyyliin ota sä tuosta viishunttia, ja osta itelles jotain kivaa no mä teen näillä lopuilla mitä haluan?

Mutta kuten sanoin, selailin design-sivuja ja diggasin siitä. Olen myynyt sieluni ja purin barrikaadit. Ajatuksen tasolla ovet materiaalille ovat auki! Tästä lähtee.

 Olkapäällesi istahtaa sisustuskeiju 2500 euron kanssa. 
"Saat mitä haluat, mutta aikaa ei ole paljon. Kaikki pitää 
käyttää sisustukseen omaan kotiisi. Kerro toiveesi!"


  1. Boknäsin työpöytä! Puuta, laatikoita ja iso työskentelytila. Ostoskoriin, ja keiju on 1560€ köyhempi. (www.boknas.fi)
  2. LampGustavsin Bankers-lamppu. Mielettömän makea! Meille tulee näitä näköjään kaksi, sillä vaimonkin listasta löytyy sama valaisin. Tosin erivärisenä. 59€! (www.room21.fi)
  3. Devrik-työtuoli 552€! Laadukkaan ja mukavan näköinen jakkara. (www.on24.fi)


  1. Tellus-baarikaappi. Tää on oikeasti aika klisee, mut sopii tavallaan tämän "työhuoneen" tunnelmaan. :D 139€. (www.huippukaluste.fi)
  2. Lopuilla rahoilla piti jo alkaa laskemaan hintatasoa. Tyyliin sopiva nojatuoli joka oli saanut nimekseen pelkästään surullisen numerosarjan. 135 egeä. (www.on24.fi
  3. Pari kappaletta laadukkaita kitaratelineitä seinälle merkkiä Fender Halo. 29 rahaa per roikotin. (www.topsound.fi)
Siinäpä se! Kolme euroa meni yli, mutta eiköhän keiju ymmärrä. Nyt aloin tosissaan haaveilemaan omasta työhuoneesta. Vieläkö kun olis löytäny jostain tynnyrin, mutta ne tuntuvat olevan kiven alla. 

perjantai 1. marraskuuta 2013

Fridayfeeeeling

A - Tänään oli ensimmäinen oikein hyvä aamu, sitten hyvin aikaisten aamujeni alkamisen. Kaksi viikkoa olen nyt saanut raahauduttua ylös puoli kuuden ja kuuden välillä, ja näköjään rytmi alkaa pikkuhiljaa muodostua.

H on ollut äärimmäisen kärsivällinen aamuäreän vaimonsa kanssa. Siitä ei voi muuta kuin olla kiitollinen. <3
Koita jaksaa, muru. Kyllä tää kohta helppaa!

Alarik oli myös tänä aamuna sitä mieltä, että viikonloppu on jo nyt ja liimautui kylkeeni kiinni tiukasti kuin mikäkin iilimato. Hän herää oikeastaan joka aamu jo pari minuuttia ennen kellon soittoa, mutta on kuitenkin niin pökkyräinen, ettei oikein vielä jaksa leikkiäkään. Meille on siis muodostunut tavaksi, että hän saa katsella sohvalla viltin alla lempparielokuvaansa Nalle Puhia sen aikaa, että äitini tulee meille. Meidän on näin nopeampi ja helpompi valmistautua töihin/kouluun lähtöömme.

1. Kaunis auringonlasku Laitilassa 2. Puistotreffit 3. Vaihdettiin järjestystä eka kertaa olkkarissa. H:n tekemä tv-taso valitettavasti myydään, koska sitä ei saa kiinnitettyä kuin yhdelle seinälle asunnossamme ja säilytystilaa meillä ei ole. :/ Ilmoittele, jos on kiinnostusta! 4. Näin kauniin rakkaudentunnustuksen sain hassulta mieheltäni viime lauantaina kavereiden synttäripippaloissa. :D
 



Viikonloppuna on tarkoitus siivoilla (arkena ei ehdi), nähdä sukulaisia ja ystäviä (arkena ei ehdi), rentoutua ja syödä pitkän kaavan mukaan (arvaatte varmaan mitä voisin tähän kirjoittaa..). Viikonvaihteita arvostaa kyllä 
nykyisin huimasti enempi, kuin kotiäitiaikoina. Toki toihan silloinkin helpotusta arkeen se, että oli toinenkin aikuinen kotosalla.

Miten lukijamme viettävät viikonloppujaan? Onko kovastikin eroa arkeen vaiko ei?


Oikein hyvää viikonloppua teistä jokaiselle! <3