sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Muutos

H- Arvatkaas mitä tapahtui 28 vuotta ja 1 päivää sitten?

Aivan oikein. Silloin synnyin minä, pieni punatukkainen pullaposki, joka taaperoiässä muistutti lähinnä Michelin-ukkelin pienempää versiota. Olen tässä kovasti yrittänyt pohtia, onko meidän ajanlaskujärjestelmässämme jotain vikaa, sillä enhän minä nyt millään voi olla 28 vuotias. Täytyy varmaan sheivata leuka paljaaksi, niin johan tulee poikamainen olo.

Ikäkriisi ei kuitenkaan tunnu iskevän tänä vuonna aivan samanlaisella teholla, kuten tähä asti. Ikäni elämäntilanteeseeni nähden ei kuulosta yhtään hullummalta, toisin kuin vaikka vuosi sitten. Silloin olin nuori tuulispää, joka tunsi itsensä vanhaksi. Nyt olen perheenisä ja tunnen itseni nuoreksi.

Harvemmin sitä tapahtuu näin suuria muutoksia yhdessä vuodessa. Ja mikä parasta, maailman parhaita muutoksia. :)

Yhteiset päiväunet <3

7 kommenttia:

  1. Voi äää, miten suloinen kuva:')

    VastaaPoista
  2. Ihanat päikkäripojat. :)
    Ja kisu stalkkaa ikkunasta. :D
    Heidi&Vilma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuon kisun vielä kestää, mutta tuo Barbaba on oikeasti pelottava!

      Poista
  3. Hyvää myöhäistä syntymäpäivää, oot päivälleen 15 vuotta pikkusiskoani vanhempi :D

    Alarik se vaan komistuu päivä päivältä, hirmu herttainen kuva :)

    VastaaPoista
  4. Onnittelut! Täytin kesällä saman verran ja odottelen esikoistani syntyväksi hetkenä minä hyvänsä. Tässä iässä tuntuu hyvältä ja oikealta saada lapsi. T:Niiskuneiti

    VastaaPoista
  5. Parasta tässä kuvassa on ehdottomasti kissa. Ihan selkeesti kateellisena siellä tuijottaa.

    VastaaPoista

On mahtavaa saada kommentti, kysymys taikka palaute. Anna palaa! :)