perjantai 28. syyskuuta 2012

Pieniä, suuria miehiä

A - Pieni strateginen mittailupäivitys, kävimme nimittäin edellispäivänä 2 kk-neuvolassa. Alarik oli hyvällä tuulella, ja täti ihastelikin hänen suuria iloisia silmiään moneen otteeseen. Ihoa kehui ja päänkannattelukin oli kuulemma  aivan erinomaista. Kyllä neuvolatädeille on varmaan pidetty erikseen joku "Miten kehua lapsia"-kurssi. ;) Vai onko meidän kohdalle sattunut harvinaisen ihana tätitapaus?


Massuvaivoihin kehoitti hakemaan apteekista Disflatyliä. Olemme sitä nyt kahtena päivänä antaneet, mutta vielä et ole mainittavaa eroa tapahtunut. Rotarokotteenkin Alarik sai ja hyvin maistui. Neuvolapäivänä poika oli paljon väsyneempi, kuin yleensä, ja nukkuikin pitkät melkein 2 tunnin päikkärit vielä kuuden aikaan illalla. Jonkin verran enemmän (ja suurempia) pukluja on myös lennellyt. Ne ovat oikeastaan ainoat "oireet", joita rokote mahdollisesti aiheutti.

Sitten niitä mittoja. Suluissa 1 kk neuvolan mitat. :)

paino: 5970 g (4930 g)
pituus: 60,6 cm (57 cm)
päänympärys: 39,4 cm (38 cm)

Hyvin siis poika kasvaa täysimetyksellä. Suurimmaksi osaksi käytössä olevat vaatteet ovat nyt kokoa 62, mutta pienimpiä 68-kokoisiakin on jo otettu käyttöön. Ainakin Lindexin vaatteet ovat niin pieniä käytettyinä ostettuina varsinkin, että osa 62-kokoisista alkaa jo melkein olemaan liian lyhyitä. Onneksi on olemassa bodyjen jatkokappaleet! Ei tarvitse ihan heti joistain lemppareiksi muodostuneista luopua. ;)

Päiviimme mahtuu paljon mukavaa ohjelmaa kotitöiden vastapainoksi. Eilen oltiin vauvakinossa, tänään tapaamassa muita heinäkuisia vauvoja, ja huomenna menemme pelailemaan lautapelejä. 

Pikku-K ja pikku-A odottelevat kiltisti leffateatteriin pääsyä. 
Alarik todennäköisesti muistaa leffan juonesta enemmän kuin äitinsä. :D

Mukavaa syksyn alkua ja koittakaahan viettää rentouttava viikonloppu läheistenne kanssa! <3


p.s. Pikku-K:hon voi myös päästä tutustumaan lisää heidän blogissaan! :)


12 kommenttia:

  1. Ompas hän kasvanut komea nuori mies :) ihan on isänsä näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuori ja komea kuten isänsäkin!

      Nimim. 8 päivän päästä kärsin vaihteeksi ikäkriisistä :D

      Poista
  2. Kylläpäs pikkuherra pitelee päätään komeasti ylhäällä! :) Tässähän iskee vallan vauvakateus ja "oonkomänytpilannutton" kun oma Alarikiä päivän vanhempi poika ei pitele päätään vielä läheskään yhtä hyvin ylhäällä :D Vasta oppinut vähän varaamaan käsille, mutta yleensä tulee niin kova harmitus ettei masulla olosta tule oikein mitään.

    Mutta eiköhän se silti oo vaan sitä että kaikki kehittyy eri tahtia eikä mun vielä tarvi alkaa panikoida.. :D Ostin kuitenkin uuden leikkimaton meille jos saisin vähän inspiroitua tuota pikkumiestä viihtymään vatsallaan paremmin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älähän suotta kieri vauvakateudessa. ;) Ei meijänkään poika kovin kauaa jaksa vielä ihan noin pystyssä olla. Nyt on jopa mahallaan olo-treenit vähän vähentyneet, kun siitä rotarokotteesta puklailu paheni, ja tuntuu että aina kun pikkuisen mahalleen laittaa, tulee oikeen jättiläispuklu. Vaikka ei siis olisi vähään aikaan syönytkään. Mutta eiköhän me taas päästä treenejä jatkamaan, kun aikaa hieman kuluu. :)

      Kaikki kehittyvät omaan tahtiinsa, ja ehkä olisikin parempi olla vertailematta sen enempiä. Näin päätimme ainakin tehdä näiden meidän lähes saman ikäisten serkusten kesken, heidän vanhempiensa kanssa. :)

      Poista
    2. Näinhän se on että kaikki kehittyvät omaan tahtiinsa, ja muutaman vuoden päästä eroja ei enää ole läheskään yhtä paljon, saatika sitten vielä isompana :) Vauvat vaan kehittyvät niin hirmuista vauhtia että jo kuukaudessa on tosi suuret erot, ja kun mokomat kehittyvät eri tahtia niin näinkin samaan aikaan syntyneet vauvat voi olla ihan eri tasoilla kehityksessä!

      Voi olla kyllä että meillä se harmistuminen tulee silent refluksin takia, eli masulla ollessaan varmaan närästelee enemmän ja sen takia siinä ei viihdytä. Eipäs tullu mieleenkään ennen kuin mainitsit että teillä puklaillaan enemmän masullaan!

      Poista
  3. Hui, pikkumieshän on melkein yhtä pitkä kun meidän neiti 4kk-neuvolassa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttäisi kyllä siltä, että hänestä tulee pitkä poika. Mutta eipä se ole ihme, kun ei me vanhemmatkaan kyllä ihan pikkusia olla. (A 176 cm ja H 183 cm);)

      Poista
  4. Hei! Kerrothan äkkiä lisää bodyjen jatkopaloista! Mistä niitä saa :) kivaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin itse ne nettikaupasta, jota en valitettavasti voi suositella.(Oli suuria toimitusongelmia, vaikka tilaus oli etukäteen maksettukkin. Mutta en viitsi parjatakkaan firmaa julkisesti, joten jos haluat tietää nettikaupan nimen laita viestiä eloahetkessa@gmail.com) Googlaamalla muistaakseni löytyy kyllä monia pikkuisia firmoja, jotka niitä tekevät. :)

      Ovat äärikäteviä kyllä juuri ihan siksi, että lempparibodyja saa pidennettyä. Ja kestovaippaillessa niistä on myös runsaasti hyötyä, kun vaippa kasvattaa bodyn pituuden tarvetta kuitenkin jonkun verran. :)

      Poista
    2. Ja erittäin kivaa syksyn jatkoa myös teille! :)

      Poista
    3. Kiitos :) jos en löydä niin laitan tulemaan meiliä.

      Poista
  5. Hei, ihan pakko tulla vinkkaamaan että meillä aikanaan masuvaivoihin auttoi tosi paljon vyöhyketerapia, suosittelen ehdottoman lämpimästi! =)

    Suloinen poika!

    VastaaPoista

On mahtavaa saada kommentti, kysymys taikka palaute. Anna palaa! :)