keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Virtuaalituparit: Eteinen

A - Eteinen on huone, jonka on ehdottomasti oltava toimiva. Edellisessä asunnossamme se oli melkein sitä, mutta parantamisen varaakin olisi ollut. Tässä uudessa asunnossammekaan se ei ihan vielä ole aivan täydellinen, mutta emmeköhän me sitä kohti ole menossa. ;)

Sisustuslehdissä- ja kirjoissa puhutaan aina siitä, miten etupihan ja eteisen tulisi olla kauniita ja kutsuvia, koska ne ovat se osa, jonka kuuluu antaa asunnosta hyvä ensivaikutelma. Tämä on jäänyt mieleeni, ja siksi haluankin piilottaa kaiken ylimääräisen kaappeihin (kuten kaikki kengät ja takit)

Poistimme eteisessä olleen ruman naulakko/hattuhylly-yhdistelmän heti alkuun. Sen paikalle tuli pojan entinen vaatelipasto, joka muuttui pipo-käsine-kaulahuivi-laatikoksi. Vähensimme käyttötakit minimiin, jotta ne mahtuisivat eteisen puolella olevaan pikkuiseen tankokaappiin.


Hauskan puu-sisustustarran olen tilannut jo aikoja sitten jostain öh, kiinasta. Viime kämpästä sille ei löytynyt tarpeeksi sopivaa paikkaa, ja hiukan se ehkä unohtuikin jonnekkin kaapin perukoille. Muuttaessa kaikki kaappien kätköt tuli kaivettua läpi, ja kivoja ylläreitä löytyi pienen hamstraajan piiloista.

Pitkähkö eteinen kaipaa vielä kaikkea hylkivän maton sekä pari seinään kiinnitettävää kenkäkaappia. Popoille on tällä hetkellä aivan liian pienet tilat kahden vaatekaapin alaosissa.  Kaappeihin ajattelin laittaa kuramattoa pohjalle, etteivät kengät niitä koko ajan kastele. (Niiden asennus on vielä vähän vaiheessa.)

Kuvausassistenttini oli enemmän kiinnostunut siitä, mitä lipaston alla on, kuin siitä millaisia kuvia siitä ottaisimme. Selkeä seikkailijaluonne.


Tuulikaappiin asennettin hetimiten muuton jälkeen ns. kuramatto, muovimaton päälle suoraan. Se on kätevä, koska pysäyttää kengistä tulevan veden ja hiekan saman tien. Ja tietysti myös siksi, että vaunuja säilytetään tilassa. Vaunujen ollessa sisällä, tuulikaapissa ei ole liiemmin tilaa hengailla. En ole antanut sen haitata, koska tyytyväisempi olen siitä, että meillä on noinkin hyvä, lämmin tila, jossa vaunuja säilyttää. Asiat voisivat olla paljon huonomminkin.

Myös makuuhuoneen ovessa on Alarikin ilona pieni puu. Se on ostettu silloin, kun ensimmäinen Tiger-liike tuli Turkuun. Se on hauska paikka, josta saa kaikkea tarpeellista ja vähemmän tarpeellista halvalla. Ne eivät kuitenkaan ole mitään Euroihme-laatua, vaan ihan käypää tavaraa. Häitä varten olen löytänyt monta pikkujuttua sieltä.


Muistattekohan missä tuo samainen peili oli viime kämpässämme? Noh, sepäs pääsi nyt aivan erilaiseen tehtävään uudessa kodissamme, ja on oikein kätevästi suoraan kylppärin ovea vastapäätä. Näkeepähän suoraan senkin miten on urheilut ja syömiset vaikuttaneet, kun saunasta kömpii ulos. :D

Oven toisella puolella on myös aiemmassa eteisessämme ollut Ikean kehyslista, joka on tuunattu avainnaulakoksi. Sen alapuolelle laitoimme pari H:n tekemää koukkua laukkuja varten.

Sympaattisen pyöräkukkaruukun toi minulle viime viikonloppuna tupaantuliaislahjana ihana T, H:n veljen vaimo. Turkoosit kynttilät ovat myös aiemmin mainitsemastani Tigerista. Niitä samaisia meillä oli btw, myös pikkumurun ristiäisissä.


Yhdelle eteisen seinälle saimme vielä mahdutettua koulutyönä tekemäni miniryijyn. Leikittelin sitä tehdessäni eri materiaaleilla ja tekniikoilla, oppien samalla pitämään hurjasti tästä sangen aikaa vievästä käsityölajista.

Pikkuvilkaisu vielä olohuoneeseen. Löysimme sinne aivan erilaisen maton, kuin mitä olimme ajatelleet alunperin. Turun Kodin ykkönen on muuttamassa, ja siellä on tällä hetkellä lähes kaikki alennettuna. Matot olivat -50 %! Ja niin tämä ihana, suuri, värikäs villamatto lähti mukaamme! <3


























Koska H ei "muistanut" laittaa tätä kuvaa olohuonejuttuun, on minun vielä esiteltävä teille silmieni ilo, puutarhamessuilta voittamani kiinanruusukaunokainen. Jos lukijoilla on supervinkkejä liittyen tähän lajiin, ottaisin mielelläni niitä vastaan! Tiedän vain sen, että tämä kukka on hillitön juoppo. :D

P.S Törmäsiin kätevään juttuun, etsiskellessäni asiaa eteisistä. Siitä sain pari uutta ideaa, käykäähän kurkkaamassa!

P.P.S "Näin pitkä juttu... eteisestä!", ihmetteli naureskellen H. 

9 kommenttia:

  1. Kaunis koti! Kukkasesta sen verran, että kasvukaudella vettä ja lannoitusta. Myös valoa paljon, mutta ei suoraa, kuumaa auringon paistetta :) -riitu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset sekä kehuista, että kukkasohjeistuksesta! :)

      Poista
  2. Voisitko katsoa postauksen: tulevaa ja mennyttä ? Siellä olisi kysymys, johon tarvitaan kiperästi vastaus :-)

    VastaaPoista
  3. Ovatko kissat menneet piiloon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat hoidossa tällä hetkellä. Kirjoitin aiheesta edellisen postaukseni yhteen kommenttiin vastauksen, jossa kerron aiheesta lisää. Jossain vaiheessa täytyy kyllä kirjoitella ihan postauskin asiasta, mutta ei nyt vielä, kun emme ole vielä varmoja mistään. Käyppä kurkkaamassa se vastaukseni! :)

      Poista
  4. Ihania nuo sisustustarrat mitä teillä on! Oon monesti aatellu, että liikaa niitä ei oo hyvä, mutta ainakin kuvien perusteella ne onkin tosi ihania vaikka paljon onkin! :)

    VastaaPoista

On mahtavaa saada kommentti, kysymys taikka palaute. Anna palaa! :)