tiistai 14. elokuuta 2012

Pieni reissumies

A - Raskausaikanani uhosin ystävilleni: "Ei me ainakaan liikkumista lopeteta, ja jäädä kotiin möllöttämään, kun vauva tulee". Mielessäni ajattelin, käyköhän kuitenkin niin?

Mietin jopa hiukan kauhuissani, että joudunkohan viettämään seuraavan vuoden suurimmaksi osaksi neljän seinän sisällä. Vaikka seura olisikin ollut mitä rakkainta ja parhainta.

Alarikin synnyttyä olimme viisi päivää sairaalassa ihanassa perhehuoneessa, ja kotiuduttuamme pari päivää meni täysin kotosalla ihmetellessä uutta elämää, ja rakennellessa ensiasteita mahdollisesta päivärytmistä. Viikon täysin sisätiloissa oltuani, riemuitsin siitä kun ensi kertaa pääsin viemään roskat ulos. Selkeä merkki mökkihöperöitymisestä.

Samana päivänä, kun tämän suuren riemun koin, päätimme lähteä koittamaan ensimmäistä vaunulenkkiä. Se ei vielä onnistunut, ja päädyimmekin kiertämään kotitalomme. Seuraavana päivänä pieni lenkki jo onnistuikin ja siitä alkoi meidän perheen ulkoiluelo.

Alarik on nyt kolme viikkoa ja yhden päivän vanha, ja jo konkari vaunuttelussa ja autoilussa. Voidaan jopa sanoa hänen nauttivan niistä, parhaiten hän silloin nukkuu. Liikkeessä & ulkona.

Ehkä en joudukaan mökkihöperöitymään koko ensimmäistä vuotta. ;)

Makea reissu

Maanantaina reissusimme H:n kotiseuduille mummolaan, ja mukana olivat Pikku-A:n Ukin mummi ja serkkupoika E. Saaliiksi saimme sekä punaisia, että sinisiä marjoja. Ja maininnan arvoiset kolme kanttarellia.





Mustikkasormissa vilkkuu hopea. Alarikin ollessa tasan viikon ikäinen, muru tuli kotiin "asioilta". Käski pistää silmät kiinni, ojensi kolme jättimäistä punaista ruusua, polvistui eteeni ja pyysi vaimokseen. Voin kertoa, että tulva on pieni sana kuvaamaan onnen kyyneleitä, joita silloin tuli vuodatettua. Kun oli ne hormonitkin. :D

Pikku-A

9 kuukautta mieheni silmin päättyi synnytyskertomukseemme, ja monet ovatkin varmasti odotelleet tämän pienen päätähtemme kuulumisia.

Alarik syö hyvin, nukkuu sekä päivällä, että yöllä kiitettävästi ja ilmakin tällä hetkellä kulkee onneksi mukavasti. (Koputtelen kaikkia lähipuita.) Olemme saaneet huomata hyvän ilmankierron olevan äärimmäisen tärkeää. Ilmasto-ongelmat pienellä eivät ole kenellekään osapuolelle mukavia.

Neuvolassa käväsimme ensimmäistä kertaa pikkumurun ollessa 2 viikkoa ja 2 päivää vanha. Täti oli onneksi kiva ja mikä parasta meiltä on tähän lastenneuvolaan matkaa n. 200 metriä. Äitiysneuvolaan matkaa kuitenkin mitattiin kilometreissä. Kuukauden ikäisenä sitten eka lääkäri.

Pojan mitat 2 vko 2 vrk: (suluissa syntymämitat)
Pituus: 55,8 cm (52,5 cm)
Paino: 4280 g (4030 g)
Päänympärys: 37 cm (36 cm)


Lopuksi

Haluan toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi lukemaan tätä uutta yhteistä blogiamme. On mahtavaa päästä mukaan kirjoittajaksi, ja toivon, että tekin tulette sepustuksiani sietämään. ;) Muistakaa, että kommentit on kivoja! Jättäkäähän ainakin silloin tällöin käynnistänne jälki. :)

ps. Tänään kävimme sienimetsällä H:n ja pikkuisen kanssa. Manduca-kantoreppu on kyllä mahtava! Alarik nukkui siinä koko 1,5 tunnin reissun ajan. :)

23 kommenttia:

  1. Tää teidän blogi on ihana!♥ :)) Ihana pirteä lisä tähän on, että molemmat kirjoittavat blogia, mikä lisää vielä laajuutta näkökantaan, mm.Alarikin kasvun ja päivän tapahtumien kertomisen ja painotuksen suhteen jne..:))

    Eräs vinkki, jos lukijamääriä (=elämää blogissa) haluaa per postaus seurata, olisi tämä ''luin''/''tykkäsin'' namiska, minkä saa asetuksista lisättyä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että pidät ja kiitoksia palautteesta! :) Olenkin vähän turhan huono itse laittamaan noita yksityiskohtia, kuten neuvolan tarkemmat tiedot ym. Olen oikein innoissani A:n mukaantulosta, sillä hän todellakin täydentää näitä juttuja.

      Täytyykin harkita tuota "namiskasysteemiä", ehkä se voisi olla mukava lisä.

      Poista
  2. Onnittelut sormuksista, itsellekin nousi kyyneleet silmiin kun tuon luin :D

    Tykkäsin lukea jo aikasempaakin blogia ja vaikka en millään tavalla ole samassa elämäntilanteessa, on tämä vaan niin ihanan iloinen, että olen kyllä vakilukijaksi päätynyt.

    Hauskaa (ja toivottavasti vielä aurinkoista!) syksyn alkua teille kolmelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan huippua, että sain edelliseen blogiin sinunkaltaisiakin lukijoita "kohderyhmän" ulkopuolelta. Mukavaa saada sinut tännekkin vakilukijaksi. :)

      Poista
  3. Oih, oikein paljon onnea hopeisista rinkuloista! Ja pakko myöntää, että täälläkin tuli tippa linssiin. Kuitenkin teidän tarinaa seurannut jo 9kk miehen silmin blogin alusta saakka, niin ihanaa kuulla lisää ihania juttuja :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis pieni Alarik <3 Onnea kovasti perheellenne, kiva päästä lukemaan elämästänne!

    Kivinen

    VastaaPoista
  5. Kiva päästä lukemaan myös A:n mietteitä. Suloinen on poikanne. Onnea sormuksistanne, tippa tuli silmään kun luin. :) innolla odotan teidän kirjoituksia. :)

    VastaaPoista
  6. Voi että rakastan tätä blogia jo nyt!<3 9 kuukautta miehen silmin oli aivan loistava, ja nyt ku te kirjotatte yhdessä niin lopputulos ei voi olla muuta ku kaksin verroin parempi! Onnea vielä pienestä Alarikista, poika on äärettömän suloinen!<3

    VastaaPoista
  7. Ihanaa että tarinointi jatkuu! Onnea vielä. Täällä jänskätään jo ensi maanantaita kun meidän tytön on aika syntyä suunnitellulla sektiolla.

    VastaaPoista
  8. Ihana kuva noista mustikkasormista ja sormuksista! Pääsisinpä itsekin pojan ja miehen kanssa marjaan.

    VastaaPoista
  9. Kivaa, että olette tykänneet! Tästä on mahtava lähteä jatkamaan. Kiitokset kaikille. :)

    VastaaPoista
  10. Ihanaa tämä teidän blogi! Ja mietinkin tuota bannerikuvaa ensi kertaa katsellessani, että olitteko te kihloissa, vai onko sormukset vaihdettu nyt lähituntumassa. Oikein lämpimät onnittelut!

    Ja kiitos H:lle, kun esitteli aiemmassa blogissaan sen ehkä hieman miehille suunnatun vauvaoppaan. Törmäsin lomareissullani kirpputorilla vastaavaan, moitteettomassa kunnossa olevaan kirjaan parin euron hintaan! Opus lähti avomiehelle tuliaisiksi, ja kovasti tuo tykkäsi! Täällä on nyt vihdoin ja viimein yritys alkanut <3

    T. Starwars-body

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin mietin, että eikä kukaan siitä sitä bongaa. ;)

      Oleppa hyvä vain. Hienoa kuulla, tsemppiä! Eipä siinä, kuin mukavaa tekemistä! ;)

      Poista
    2. Minäkin katselin sitä, tuo A:n sormus on ihana!

      Poista
    3. Niin on <3

      Molemmat sormukset on tehnyt muotoilijaystävämme Riia Suutari. He yhdessä H:n kanssa olivat suunnitelleet minun näköiseni sormuksen, ja onnistuivat ehdottomasti. Kettu on aivan ihana! <3

      Poista
  11. Onnea kihlautumisesta! Ja lisäksi aivan parasta kun jatkatte blogia ja nää korjoitusket ovat aivan ihania. :)

    VastaaPoista
  12. Moikka!

    Kun nyt näin kaksin kirjoittelette, niin olis tosi kiva että vaikka ensimmäisessä lauseessa selviäis, kumpi siellä kirjoittelee! Ettei tarvii selata aina loppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrettävää. :) Kehitämme tähän jonkin systeemin, ja kiitos palautteesta!

      Poista
  13. Kiitos onnitteluista. :) <3

    VastaaPoista
  14. Onnittelut kihloista! :) Mukavaa lukea A:n kirjoituksia, niin luontevaa molemmilta! :)

    VastaaPoista
  15. Onnea kihloista! :)
    Ja ihana päästä lukemaan tätä teidän uutta ja yhteistä blogia!

    VastaaPoista
  16. Paljon onnea kihlauksen johdosta! <3

    VastaaPoista

On mahtavaa saada kommentti, kysymys taikka palaute. Anna palaa! :)