keskiviikko 15. elokuuta 2012

Käsi kädessä


Yön hiljaisuudessa on usein yksi hereillä. Omaan pienen kirouksen, joka liittyy uudestaan nukahtamiseen. Ei siis ole harvinaista, että aamuyöllä katselen makuuhuoneemme kattoa. Tämä aika on varattu niin murheille, kuin hyvillekkin asioille. Se on suurten ajatusten aikaa.

Yö on myös aistien aikaa. Silloin voi kuulla niitä pieniä ääniä, jotka päivällä hukkuvat hereillä olevan maailman meluun. Alarik on selvästi tullut äitiinsä, mitä tulee nukkumiseen. He molemmat saavat nukkumisen kuulostamaan niin hyvältä. Syvää hengitystä ja pitkiä huokauksia, hymyilen heille.

Välillä aina päädyn kevyesti tökkäämään poikaani. Ihan vain varmistaakseni, että hän on edelleen elossa. Niinhän se menee, että ihmeitä täytyy aina päästä koskettamaan uudestaan ja uudestaan, sillä mielen on vaikea uskoa niitä todeksi. 

Viimeyönä jälleen kerran tuijoteltuani vuorotellen rakkaideni kasvoja, avasi poika yht'äkkiä silmänsä. Hän tuijotteli minun suuntaani toistakymmentä sekuntia, ja nukahti uudelleen. Huomasin pidättävän hengitystäni, on ihmeellistä olla isä.

Kokki, siivooja, palvelija, isä ja mies

Isyysloma. Se on jotain, mitä en ihan heti vaihtaisi pois. Päivät rientävät, mutta niiden sisältö on runsasta. Perhehuoneessa opitut taidot ovat varmentuneet, ja Alarikin käsittelyyn ei enää edes kiinnitä huomiota. Aamuisin on miesten aikaa, sillä äiti ottaa vähän takaisin yöllä menetettyjä unia. Juttelemme Alarikin kanssa tietysti miesten juttuja, kuten äidin rinnoista. Kuuntelemme vähän Moonsorrowia ja pyörimme leikkimatolla.

Isyys on helppoa ja luontevaa, ja nautin joka hetkestä. Ainoa miinus minussa on tuo tissittömyys. Tosin yritti Alarik kertaallen hamuilla minuakin, mutta kiukkuhan siinä tuli. Rintakarvat eivät ole Alarikin juttu.

Pikkumuru on usein kiinni murussa, joten isomurun tehtäväksi jää sillä aikaa hoitaa kotiasioita. Ruuanlaitto, siivoaminen ja pyyntöjen toteuttaminen näyttelee suurta osaa päivääni. Vauva-arki sujuu helposti, mutta pakosti tässä tulee ajateltua äitejä, jotka ovat yksin vauvan kanssa kotona. Huhhuh, hatunnosto ja jaksamisia. Valitettavasti meilläkin tämä isän kotona olo alkaa hieman vähentyä, sillä tänään menen jo pajahommiin. Minulla on yhä paljon vapaapäiviä, ja onnekseni minulla ei ole vielä pakottavaa tarvetta täysiin työviikkoihin.

Kun pieni poikani tarttuu tiukasti sormeeni, on helppo olla onnellinen.


Tyhmä on mies,
jos yökaudet miettii
eikä unta silmään saa.
Kun aamu koittaa,
on yhä uupunut
ja elon murheet ennallaan.

Hávámal


- H

14 kommenttia:

  1. Mukava lukea näitä juttuja. Seurasin blogiasi, kun odotitte Alarikia. Olin itsekin raskaana ja teidän pikkuinen ja meidän toinen lapsi näki päivänvalon samana päivänä :) Mukava siis jatkaa tämänkin blogin seuraamista, kun itsellä samanikäinen lapsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut meidän molempien puolesta hienona päivänä syntyneestä lapsesta. :)

      Poista
  2. Kirjoitatte mukavasti molemmat.Ilo seurata blogianne.

    VastaaPoista
  3. Voi että, sinulla se on sana hallussa!

    VastaaPoista
  4. Aamulla piti jo kommentoida kun kävin lukemassa A:n postauksen että "itku tuli <3" ja nyt tuli toisen kerran :') Onnesta. Olette ihania!

    VastaaPoista
  5. piti nauraa tuolle "Rintakarvat eivät ole Alarikin juttu."
    =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep samalle itsekin naurahdin. Tästä jotenkin oikein taas huokuu sellainen seesteinen onni, mutta tällä kertaa sain sinniteltyä ilman itkuhanojen avaamista. Tää on vaan niin ihanaa luettavaa.

      Poista
  6. Voi kuulkaas lukijat, ilo on täysin meidän puolellamme. Kiitoksia aivan parhaasta palautteesta!

    VastaaPoista
  7. Ootte ihania <3
    Meillä myös samaa ikäluokkaa Alarikin kanssa oleva vauva, siksikin kiva lueskella tätä.

    VastaaPoista
  8. Onneksi jatkoitte blogin kirjoittamista! Seurasin sitä edellistäkin, ja syntymän jälkeistä tekstiä lukiessa pelästyin, että jääkö tämä nyt tähän. Huh, ei jäänyt onneksi. Ihanan kuuloista teidän arkenne, teidän pienokaisenne ja teidän välillä huokuva lämpö (ainakin tekstin välityksellä tulee sellainen olo)<3

    VastaaPoista
  9. Esittäisin postaustoiveen: teidän tarina. Molemmat voisi kirjoittaa omilla tahoillaan (koska molemmat osaa!) näkemyksen siitä miten teidän juttu alkoi ja jatkui.Olisi aivan ihanaa lukea "siirappia" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toiveestasi! Ja kyllähän me vaikka voisimme jossain vaiheessa sen toteuttaakkin. :)

      Poista
  10. Olen ilkeä ja sanon tarttumisen olevan vain pienen lapsen kehitysheijaste, hohohoo.
    Ei vaan, tosi suloistahan se on. :)
    Ihana blogi <3

    VastaaPoista

On mahtavaa saada kommentti, kysymys taikka palaute. Anna palaa! :)