lauantai 21. joulukuuta 2013

L-O-M-A

A - Huhheijaa olikin kiirus loppuvuosi koulussa, mutta nyt on saatu projektit kasaan ja päästy viettämään ansaittua joululomaa. Myös H:lla on töistä pikkuinen loma, jotenka saamme viettää aikaa koko perheen kesken rutkasti. Myös pienempiä reissuja ja yksi hieman isompikin reissu lomaan saadaan mahtumaan. ;)

Jouluaattoa vietämme tänä vuonna H:n perheen kanssa, joulupäiväksi menemme minun perheeni luokse ja tapanina Alarikin kummitädin luokse. 

Meitä ei tällainen reissaus haittaa. Olemme ajatelleet, että kyllä niitä jouluja sitten kerkeää viettää kotona, kun on se punainen tupa ja perunamaa tyyppinen ratkaisukin. Ja ehkä saamme sitten meille jouluvieraita näistä samoista ihmisistä. 




Kaikista tärkeintä minulle joulussa onkin rakkaiden ihmisten kanssa yhdessä olo. Ja toki jouluruoka on myös äärimmäisen tärkeää. (Ja sekin on kivaa, ettei sitä tarvitse tehdä itse, kun on tämmöinen ruoanlaittovastainen. Kannan korteni kekoon  (eli jouluun) muilla tavoin. Tosin tykkään kyllä leipomisesta, joten voisihan sitä väkertää vaikka saaristolaisleipiä!)


Pitkään pähkäiltyämme saimme vihdoin päätettyä, että lähdemme pyhien jälkeen pohjoista kohti nauttimaan lumesta (!) ja kylästelemään sukulaisteni luokse. He eivät tosin siitä vielä tiedä edes, jos eivät tätä kautta lue. Terkkuja vaan ihanat! ;)

Miten Te vietätte joulua?


p.s. Lupaan loman aikana aktivoitua bloginkin puolella. Koulukiireet nyt loppuvuodesta olivat valitettavan kovia, joten kun jostain piti ottaa aikaa, otin sen tästä. Instagramia päivittelen tosi usein, ja sieltä näkeekin kuulumisia tarkemmin. :)

3 kommenttia:

  1. Tarkoitus oli viettää ensimmäinen oma joulu harmaassa talossa, josta myös se perunamaa löytyy, mutta anopin miehen yllättävä kuolema muutti ne suunnitelmat... No, ei tarvitse vielä tänäkään vuonna opetella kinkun paistoa.

    VastaaPoista
  2. Miten teillä vietettiin uutta vuotta? Ostitteko yhtään raketteja ja pelkäsikö pikku A niiden pauketta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissun päällä oltiin pohjoisessa ja aika on kulunut kuin siivillä. Olimme sukulaisteni luona, joilla myös pieniä lapsia. Itse emme rakettien myyntiä yksityisihmisille kannata, joten emme niitä tänäkään vuonna ostaneet. Alarik näki parit raketit sisältä ikkunasta, eikä pauketta pelännyt. :)

      Poista

On mahtavaa saada kommentti, kysymys taikka palaute. Anna palaa! :)