lauantai 2. marraskuuta 2013

2500 - Sisustushaaste, H:n versio

H - Olen huono ihminen ja minulla on paha olla, nimittäin selailin juuri tunnin verran erilaisia design-huonekalufirmojen webbisivuja. Mikä pahinta, se oli kivaa ja keijulta sai aivan liian vähän pätäkkää moiseen hommaan.

Olen jo viikon verran uhkaillut muruselle, että minäpä vastaan myös tuohon sisustushaasteeseen. Alkuperäisenä ajatuksena hommahan olisi ollut täysi läppä, mitä tulee sisustukseen. Tyyliin frisbeegolfkoria olohuoneen nurkkaan, joka menisi kuukauden päästä oikein hyvin myös joulukuuseesta yms. 

Materiaali on kammottavaa. Sitä on jokapuolella ja se ahdistaa minua. En uskalla edes häkkivarastoon enää mennä, koska pelkään materiaalin hyökkäävän kimppuuni heti irroitettuani uhkaavasti pingoittavan munalukon ovesta. Materiaali on varannut myös kaikki saunavuorot elokuusta asti, ja nyt se kököttää siellä todennäköisesti niin kauan kuin asumme täällä. Eikä homma jää tähän! Materiaali on vallannut jo kaappimmekin! Mikään ei ole niin hirvittävää, kuin yrittää kaivaa puoli kuuden aikaan aamulla eväsrasiaa kaapista herättämättä materiaalia! Se ei vain yksinkertaisesti onnistu, ja pian raivostunut materiaali paiskaa itsensä alos vähintään kolmelta hyllyltä.

Elikkä jos sisustuskeiju tulisi käymään, huijaisin käyttäväni rahat sisustukseen ja käyttäisin ne sen sijaan johonkin muuhun. (Esim. Ruokaan, bensaan ja vaikka johonkin kivaan reissuun.) Toisaalta jos keijua ei voi huijata, voisin yrittää tehdä kaupat hänen kanssaan. Tyyliin ota sä tuosta viishunttia, ja osta itelles jotain kivaa no mä teen näillä lopuilla mitä haluan?

Mutta kuten sanoin, selailin design-sivuja ja diggasin siitä. Olen myynyt sieluni ja purin barrikaadit. Ajatuksen tasolla ovet materiaalille ovat auki! Tästä lähtee.

 Olkapäällesi istahtaa sisustuskeiju 2500 euron kanssa. 
"Saat mitä haluat, mutta aikaa ei ole paljon. Kaikki pitää 
käyttää sisustukseen omaan kotiisi. Kerro toiveesi!"


  1. Boknäsin työpöytä! Puuta, laatikoita ja iso työskentelytila. Ostoskoriin, ja keiju on 1560€ köyhempi. (www.boknas.fi)
  2. LampGustavsin Bankers-lamppu. Mielettömän makea! Meille tulee näitä näköjään kaksi, sillä vaimonkin listasta löytyy sama valaisin. Tosin erivärisenä. 59€! (www.room21.fi)
  3. Devrik-työtuoli 552€! Laadukkaan ja mukavan näköinen jakkara. (www.on24.fi)


  1. Tellus-baarikaappi. Tää on oikeasti aika klisee, mut sopii tavallaan tämän "työhuoneen" tunnelmaan. :D 139€. (www.huippukaluste.fi)
  2. Lopuilla rahoilla piti jo alkaa laskemaan hintatasoa. Tyyliin sopiva nojatuoli joka oli saanut nimekseen pelkästään surullisen numerosarjan. 135 egeä. (www.on24.fi
  3. Pari kappaletta laadukkaita kitaratelineitä seinälle merkkiä Fender Halo. 29 rahaa per roikotin. (www.topsound.fi)
Siinäpä se! Kolme euroa meni yli, mutta eiköhän keiju ymmärrä. Nyt aloin tosissaan haaveilemaan omasta työhuoneesta. Vieläkö kun olis löytäny jostain tynnyrin, mutta ne tuntuvat olevan kiven alla. 

5 kommenttia:

  1. Hianoa, upean maskuliinisia valintoja :) En valkkais itelle just ton maskuliinisuuden vuoks, mutta mun talossa asuvalla miehellä sais kyllä siellä omassa työhuoneessaan olla just jotain täntyylistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollu kyl tarkotus valita mitenkään maskuliinisia. Kunhan haaveilin huoneesta tummanruskean puun sävyssä, hyvän työtilan ja rentoutumisen parissa. :D

      Poista
    2. No must noi on maskuliinisia. Ei naisellisia ollenkaan!

      Poista
  2. :D Hauskasti kirjoitettu ,oot siinä kyllä taitava!

    VastaaPoista

On mahtavaa saada kommentti, kysymys taikka palaute. Anna palaa! :)