maanantai 5. marraskuuta 2012

Mittauksessa

Pienen pieni teippinassu 
Mittaileva laite, jota me nyt tää päivä
 kannellaan mukana kaikkialla.

A - Aamusta kävimme Pulssissa ja Alarikille laitettiin ohut putki kurkkuun, joka johtaa ph:ta mittaavaan laitteeseen. Onneksi H oli mukana pitelemässä pikkuista, koska tällä nössöäipällä meinasi lähteä taju pelkästä vieressä seisoskelusta. Lääkäri vakuutti, ettei kanyylin laitto nenän kautta satu pientä, mutta kyllä se inhottavalta voi tuntua. Noh, kyllä se varmasti inhottavalta tuntuikin, kun itku tuli, kasvot menivät tulipunaisiksi, vesi vuosi silmistä ja kakomistakin kuului. Hyi, että. Voi, äitin pikkuraukkaa.

Parasta oli kuitenkin, että 2 minuuttia letkun laittamisen jälkeen Alarik oli jo unohtanut toimenpiteen ja nukahti jo ekoille pikkupäikkäreilleen.

Ph-mittari kulkee nyt vuorokauden verran mukanamme, ja kirjaamme myös paperille ylös kaiken. Makuullaolot, syömiset, puklut, röyhtäilyt, hikat jne.

Mittauslaite kulkee mukanamme hiukan kätevämmin Pulssista
lainaan saamassamme (ihanassa!) Paddington-repussa.

On kyllä jännä muutenkin kellottaa, että miten kauan mihinkin asioihin menee. Vaikka kello on vasta kymmenen on 1,5 tunnissa ehtinyt jo tapahtua vaikka mitä kirjattavaa. Yksi syöminen,  3 puklua,  hikka ja parit makuullaolot. Tästä tuleekin jännä päivä.  (Ai niin ja 2 jättikakkaa, joita ei tosin tarvi kirjata. Ne vaan on hiukan astetta vaikeampaa pestä, kun täytyy kantaa koko ajan mukana tuota mittarimötikkää. :D)

Huomen aamulla menemme irroituttamaan piuhan, ja toivottavasti myös pian sitten saamme jotain tuloksia testistä.

Tässä vielä loppukevennyksenä pari kuvaa viikonlopun vietostamme. :)

Telkkari on alkanut kiehtomaan pikku-A:ta mielettömästi. Tässä hän katselee
lauantaiaamun lastenohjelmia niin kuin isompikin jäpikkä, pupu tietty kainalossa. ;)
(Pakko huomauttaa vielä, että emme anna pojan
katsoa tv:tä kuin pienen hetken joskus harvoin.)

Isi ja poika leikkivät kyläreissulla H:n siskon luona.
Alarikilla suussaan "Gaa"-pehmokoira, joka on suurin
suosikki kaikista leluista. H soittelee pojalle marakassia. 

Alarikilla tulee pitkästä aikaa olemaan täysin kotipäivä. Onneksi äippä pääsee vihdoin aloittamaan ryhmäliikuntatunneilla käynnin, eka kertaa piiiiitkästä aikaa Body Balanceen! :)

8 kommenttia:

  1. Kuulostan varmaan tyhmältä, mut kysynpä kuitenkin. Eli mitä varten tuo ph:ta mittaava laite siis laitettiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös niin sanota, että tyhmiä kysymyksiä ei ole. :)

      Eli sillä mitataan vuorokauden ajan Alarikin kurkun ph-tason vaihtelua, jotta saadaan tietää minkäasteinen refluksi pojalla saattaa olla/on. Esim. aina kun puklu nousee kurkkuun vaihtuu ph-taso jne.

      Poista
  2. heh, en voi olla huomaamatta kaikkia tavaroita mitä joudutte pian jo siirtelemään uusille paikoilleen, kun Alarik alkaa liikkumaan ;P

    Aika hurjalta tuo kanyyli kyllä kuulostaa :s Onneksi ei kauaa joudu sitä pitämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, semmosia juttuja on PALJON! :D Mistäköhän niille löytää uudet paikat? Täytyy varmaan laitella seinille lisää hyllyjä. :)

      Huh, onneksi saatiin jo tänä aamuna kanyyli pois. Oli elämä hiukan haastavampaa sitä härveliä kanniskellessa pojan kanssa. Nyt odotellaan, että lääkäri soittelee tuloksista jossain vaiheessa tällä viikolla. :)

      Poista
  3. Täytyy nostaa hattua pikkumiehelle urhoollisuudesta (ja vanhemmille myös)! Minulle on tehty tuo pH-rekisteröinti ja voin vahvistaa, että tuo katetrin laitto tuntuu todella inhottavalta, vaikkei varsinaisesti satukaan. Näin aikuisenakin sai kakoa kovasti ja vesi nousi silmiin, vaikka kuinka yritti pitää päätä neuvotussa asennossa. Paniikkikohtauskaan ei tuntunut olevan kaukana. Paikoillaan ollessaan katetri ei onneksi juuri tunnu, paitsi hiukan niellessä ja sen poistaminen on aika helppo juttu.

    Toivottavasti saatte selkoa oireisiin ja lääkityksen kohdalleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi, kuulostaa kyllä kamalalta. Onneksi se on ohi nyt.

      Ilmoittelen kyllä sitten mitä lääkäri tuloksista on mieltä!

      Poista
  4. Niin muutes tuosta refluksi meiningeistä että kaverini käyttää vauvaansa vyöhyketerapiassa ja sekin auttoi siihen mahdottomaan puklutulvaan (jonkin verran). Sitähän voi tehdä itsekkin jos joku opettaa. :)

    Onneksi on nyt mittauspäivä teiltäkin ohi vihdoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä ottaa selvää vyöhyketerapiasta täällä päin. Kiitos vinkistä! :)

      Poista

On mahtavaa saada kommentti, kysymys taikka palaute. Anna palaa! :)