tiistai 12. maaliskuuta 2013

Operaatio: Hääkuntoon osa 1

A - En muistaakseni ole vielä kirjoitellut liikuntainnostuksestani? Se pääsi alkamaan tuossa viime vuoden loppupuolella, pikkuhiljaa hiipien. Hiukan sen jälkeen, kun minut saatiin koukkuun erääseen liikuntakeskukseen. Olin alkuun hyvin skeptinen tekemäni 18 kuukauden sopimuksen suhteen. Tuleeko minun todella käytyä?

Viime viikko oli hiukan normaalia laiskempi ulkoilujen suhteen,
 tai sitten en ole muistanut kaikkia merkata. :D

Olen ollut suorastaan ihmeissäni, miten kovasti innostuinkaan. Yhtä flunssajaksoa lukuunottamatta olen käynyt ryhmäliikuntatunneilla noin neljä kertaa viikossa tammikuusta asti. Sen lisäksi tulee käytyä 40-60 minuutin vaunulenkeillä yleensä monta kertaa viikossa, joten ulkoilupuolikin on nykyisellään hanskassa.

Melkein kaikki raskauskilothan (14 kg/16 kg) pääosin olivat tippuneet jo ennen liikkumisinnon alkamista, imetyksellä tai millä lie. Nuo kaksi kiloa ovatkin sitten jääneet pyörimään mukana, mutta en ole siitä ollut huolissani, koska mittailujen mukaan senttejä on lähtenyt ihan kivasti. Lihashan painaa. ;)

Kolmessa kuukaudessa reiden ympärys on kaventunut 5 cm, rinnan ympärys 5 cm, vyötärön ympärysmitta 9 cm (!) ja lantion ympärys 6 cm. Olen tyytyväinen. \o/

Heiaheia on mahtava lisämotivaattori minunlaiselleni listaihmiselle. :P

Pääosin käyn ryhmäliikuntatunneilla, mutta myös salilla satunnaisesti. Minulle tehtiin oma kuntosaliohjelma (joka keskittyy tietysti hääpukukuntoon ;D) parisen viikkoa sitten, ja sen myötä myös pelkästään salille lähteminen on hiukan helpottanut. En voi sille silti mitään, että se on minusta tylsää.

Suosikkejani ryhmistunneista ovat Sh'bam, Zumba, BodyPump, BodyBalance, Pilates ja pelkät venyttelytunnit. Niiden lisäksi käyn satunnaisesti myös kahvakuulatunneilla, korsettitunneilla ja Pacessa. Ohjelmassa on vielä monia erilaisia tunteja, joita en ole vielä edes kerennyt koittaa. Ainakin BodyCompatia täytyy lähiaikoina mennä kokeilemaan. 

Pikkumuru on ollut tänään flunssaisen oloinen, joten jätämme tämänpäiväisen Tanssitan vauvaa-kurssin väliin. Täytyypi varmaan tänään iltasella mennä se liikunta-annoksen menetys korvaamaan Pilatekseen tai Zumbaan.

Hauskaa viikkoa ja liikunnan iloa kaikille! <3

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa aivan mahtavalta :) Täälläkin yksi hääkuntoon pyrkivä, mutta vähän huonommilla tuloksilla. Tuntuu ettei millään kerkeä liikkumaan ( paitsi vaunuttelut). Miten saat ajan riittämään arjen pyörittämiseen sekä liikkumiseen? Tietysti se on vain järjestely kysymys :) Nyt alka olla viimeiset hetket käsillä jos meinaan mahtua hääpukuuni. Ei voi muuta sanoa kuin apua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuin sanoitkin jo, järjestelykysymyshän se kyllä on. Minulla on siinä mielessä hyvä tilanne, että apujoukkoja on riittämiin. H, äitini taikka veljeni avovaimo pystyvät pojan kanssa olemaan, kun hilpaisen kuntokeskukselle. H on myös onneksi tosi aktiivinen kotihommien suhteen, joten arjen pyöritys ei (onnekseni) ole aivan täysin hartioillani. :)

      Toivottavasti saat järjesteltyä paremmin itsellesi aikaa urheilulle! Siitä hyötyy kehon lisäksi mielikin kovasti, ja arkea jaksaa paljon paremmin.

      Poista
  2. Täällä taas on yksi joka yrittää kuntoillen (ja toki ruokavaliollakin) pienentää mahaa, jotta saisi sen jälkeen kasvattaa mahaa 9kk ajan :D Ja toki muitakin syitä tuohon mahan pienentymiseen liittyy, mutta toive raskaudesta on se 1.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä urheiluun! Toivottavasti saat jo pian pienen ihanuuden kasvamaan masuusi <3

      Poista
  3. Hienoa! Olet ahkera :--) Hyvältä kuulostaa sinun liikkumiset. Kaikki ryhmäliikuntatunnit kuulostaa aika mahtavalta ja olisi itsekin kiva päästä kokeilemaan. MUTTA on se vaan niin iso kynnys uskaltautua yhdellekään tunnille! Rohkeus puuttuu ja hieman on ilmassa laiskuuttakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen. Olin aiemmin itsekin sitä mieltä, että tunneilla käyvät vain ne kauan kuntoilleet ja hyväkroppaiset, eikä minulla ole sinne asiaa.

      Onneksi rohkaistuin kuitenkin lähtemään. Sillä ainakaan meijän salilla asia ei ole noin, vaan kaikilla tunneilla käy suurimmaksi osaksi niitä, jotka eivät vielä ole huippukuntoisia, vaan ehkä sinne suuntaan joskus pyrkiviä. Pari huippuakin toki aina löytyy, mutta eivätpä ne siellä parinkymmenen ihmisen seassa kauheasti näy. ;)

      Minua motivoi alussa kyllä noiden postauksessa mainitsimieni lisäksi myös se 18 kk sopimus, ja joka kuukausi tililtä suoraan lähtevä maksu kuntokeskukselle. :D Nyt se 49 e tuntuu jopa aika vähältä, kun niin monta kertaa viikossa tulee käytyä.

      Tsemppiä liikuntainnon löytämiseen! :)

      Poista

On mahtavaa saada kommentti, kysymys taikka palaute. Anna palaa! :)